”Akkojen hiljentäminen” ei ole uutta

Reinboth ja Vasantola kartoittivat ansiokkaasti jutussaan “Solvaukset syyttäjän pöydällä” (HS 10.3.19) naisten kokeman uhkailun tutkimattajättämisestä Suomessa. Näyttää siltä, että naisten oikeusturva erityisesti verkossa tapahtuvien loukkausten ja uhkausten osalta on heikompi kuin miesten.

Tämä on toki ollu tiedossa jo pitkään. Parin vuoden takaisessa  Pohjoismaisessa selvityksessä “Hat och hot på nätet” (NIKK 2017) huomattiin, että miehillä on käytännössä naisia parempi oikeusturva verkkovihatilanteissa. Liian moni nainen – minä mukaan lukien – on jo pettynyt tehtyään rikosilmoituksia, jotka eivät johda mihinkään. Verkossa tapahtuneista uhkailuista ja vakavasta häiriköinnistä huomattava osa jää kokonaan piiloon, eikä tätä naisiin kohdistuvaa rikollisuutta tilastoida mihinkään.

Rikos on rikos, myös silloin kun se tapahtuu verkossa. Uhkailu ja loukkaaminen vahingoittavat kohteitaan ja vaikuttavat ilmaisunvapauden rajoittamisen lisäksi esimerkiksi työkykyyn ja hyvinvointiin. Uhkailulla on siis jopa kansantaloudellisia vaikutuksia.

Tarvitsemme resursseja ilmiöön puuttumiseen ja sen ymmärtämiseen. Hyviä askelmerkkejä tätä kohti on Oikeusministeriön koordinoima Against Hate-projekti. Samaan aikaan lainsäädäntöämme tulee päivittää. Virkahenkilöiden ja toimittajien uhkailu olisi lisättävä joko rangaistuksen koventamisperusteeksi tai saattaa toimittajien uhkailu yleisen syytteen piiriin, jolloin kyse ei olisi enää pelkästä asianomistajarikoksesta.

On myös selvitettävä, tulisiko sukupuolittuneen vihan ollessa motiivina rikosten rangaistusta koventaa, kuten muissakin viharikoksissa. Nykytilanteessa naisiin ja naisoletettuihin kohdistuva sukupuolittunut verkkoviha jää usein tutkimatta, koska sukupuoli ei ole rikoslain mukainen koventamisperuste. “Akat hiljaa” näyttää siis pätevän Suomessa tänäkin päivänä.