Kolumni: Se kaikista tärkein titteli

Julkaistu Demokraatissa 11.5.2018.

Pari kuukautta sitten sain elämäni tärkeimmän CV-merkinnän: äiti. Se on maailman tärkein ja usein myös epäkiitollisin tittelini. Samalla se on antanut kaikelle uuden merkityksen. Enää kyse ei olekaan maailman pelastamisesta aatteen tai itseni vuoksi. Kaikessa on kyse siitä, millaisessa maailmassa tahdon lapseni kasvavan ja vaikuttavan. Sen tulevaisuuden maailman haluan olevan tasa-arvoinen myös vanhemmuuden osalta.

lisää…

Blogi: Paksuna, apua!

Julkaistu SAKKI ry:n blogissa 8.1.2018.

Tarmon hakies­sa töitä hän huomasi liian usein kuule­van­sa alen­ta­via komment­te­ja siitä, ettei miestä kannata palkata, sillä tilas­tol­li­ses­ti miesten eliniän odote on mata­lam­pi kuin naisten ja miehet kuole­vat tapa­tur­mai­ses­ti useam­min kuin naiset. Tarmon palk­kaa­mi­nen on siis yksin­ker­tai­ses­ti iso riski työnan­ta­jal­le — ihan näin tieteel­li­sen tiedon valossa.

lisää…

Blogi: Amisten tulisi olla syrjinnästä ja häirinnästä vapaita alueita

Julkaistu AMKE:n blogissa 4.12.2017

Syksyn aikana ahdistelun, häirinnän ja syrjinnän kokemukset ovat nousseet vahvasti esille mediassa. On tärkeää, että kokemukset häirinnästä ja syrjinnästä tuodaan näkyviksi, koska usein vasta silloin ongelmiin osataan tosiasiallisesti puuttua. Nämä haasteet koskettavat myös ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita. Joulukuussa julkaistavan Amisbarometri-tutkimuksen valossa syrjinnän ja häirinnän kokemukset näyttävät erityisesti kasaantuvan vieraskielisille amisopiskelijoille. Olen nostanut tässä kirjoituksessa esille tähän teemaan liittyviä tuloksia 13.12. julkaistavasta tutkimuksesta.

lisää…

Blogi: Vihapuhe on vihateko

Julkaistu SAKKI ry:n blogissa 4.10.2017.

Myös sanat ovat tekoja. Suojele sanan­va­paut­ta­si — torju viha­pu­het­ta! #torjun­vi­ha­pu­het­ta

“Ei haukku haavaa tee” on histo­rial­li­sen huono sanan­par­si, jolla oikeu­te­taan jopa laiton­ta ilmai­sua arjes­sam­me. Sanat ovat tekoja. Vihapuhe on viha­te­ko ja myös verbaa­li­nen väki­val­ta jättää syviä arpia, vaik­kei­vat ne heti näkyi­si­kään iholla.

lisää…

Kasvot peilissä

Julkaistu Demokraatissa 15.9.2016.

Kun katson peiliin, tällä hetkellä sieltä katsovat takaisin aikamoiset silmäpussit. Välillä valvon öitä, kun herään innostuneena siitä, että muutan kohta Brysseliin.

Kun mietin aikaani Sonkissa ja ylipäätään sd-liikkeessä, haluan, että minulla on peiliin katsoessani tunne, että pystyn seisomaan tekemieni asioiden takana. Että kestän katsoa itseäni peilistä. Välillä on kausia, jolloin sanon itselleni, että ”älä unohda sitä, kuka olet”. Täytyy muistaa, että aina ei voi miellyttää kaikkia. On tehtävä se, mikä on oikein. Välillä se on raskasta, ja välillä tämä poliittinen peli vain on sellaista, että siitä tulee niitä silmäpusseja.

Haluan pysyä aitona itsenäni. Olla vielä viidenkymmenen vuoden päästä se vähän sinisilmäinen, kiroileva feministi, mitä olen tänäkin päivänä. En tahdo harmaantua henkisesti. Haluan edelleen kulkea nahkatakissa ja Pokemon-paidassa.
Katsoessani peiliin on hienoa tajuta, että olen oikeasti tässä, olen olemassa ja olen päässyt tekemään tosi siistejä juttuja. Se ei ole mitenkään itsestäänselvää. Teini-iässä, kun olimme äitini kanssa juuri muuttaneet Heinolaan, elin aika vaikeita aikoja. Oli epävarmaa, että pystynkö valmistumaan yläasteelta, mitä teen elämälläni – vai teenkö mitään. Ne olivat todella rankkoja aikoja silloin nuorena.

Silloin kuitenkin ymmärsin, mitä oikeasti tarkoittaa, kun on olemassa hyvinvointiyhteiskunta, jossa on turvaverkot, joista pystyy ponnistamaan eteenpäin. Olen kiitollinen, että ymmärsin niiden tärkeyden. Olen myös kiitollinen siitä, että olen nyt tässä.

Näiden kokemusten takia minusta on tullut myös demari. Toivon ettei kukaan joudu käymään niin syvällä, ja synkässä paikassa, missä minä olen joutunut käymään tosi nuorena. Ja jos joutuu, toivon, että on olemassa tukea, jonka avulla sieltä pääsee ylös. Joka päivä, kun katson itseäni peiliin, muistan sen, miten siistiä on, kun olen nyt tässä.
Haluan olla sellainen ihminen, joka innostaa ja nostaa muita. Kukaan ei pysty yksin nousemaan.

 

Hanna Huumonen on SONK ry:n puheenjohtaja ja aloittaa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren (sd.) avustajana lokakuun 2016 alussa.

 

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 15.9.2016.

Opittaisiinko jo virheistämme?

Julkaistu Demokraatissa 8.5.2015.

Suomen sosialidemokraattinen puolue on puolustanut sivistystä ja maksutonta koulutusta koko olemassaolonsa ajan. Maksuttomalla koulutuksella turvataan paitsi kansalaisten tasa-arvoiset mahdollisuudet ja sosiaalinen liikkuvuus, myös demokratian toimivuus.

SDP siirtyi kuitenkin viime puoluekokouksessaan porvaripuolueiden hikiseen kylkeen hyväksyessään aloitteen, jonka mukaan puolueen tulee toimia niin, että EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta voidaan periä lukukausimaksuja.

Lukukausimaksuja on kokeiltu aiemmin sekä Suomessa (2010 vuonna aloitettu kokeilu) että Ruotsissa – molemmissa negatiivisin tuloksin. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman seuranta- ja arviointityöryhmän loppuraportissa todettiin, etteivät lukukausimaksut onnistuneet edistämään kansainvälistymistä, kasvattamaan korkeakoulutuksen vetovoimaa, vieraskielisten tutkintojen laatua tai edes tuomaan taloudellista tuottoa tai säästöjä.

Ruotsissa lukukausimaksukokeilu tuotti tappiota ja ulkomaalaisten opiskelijoiden osuus tippui ensimmäisenä vuonna yli 90 prosenttia. Tanskassa ei vielä vuosienkaan jälkeen ole palattu EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden määrässä entisiin lukuihin.

***

Maksuja on ajettu erilaisilla verukkeilla. On jopa peitelty näitä maksuja kehitysyhteistyön huntuun rakentamalla vähävaraisille opiskelijoille stipendijärjestelmää kehitysyhteistyövaroistamme.

Harmi vain, ettei kehitysyhteistyövarojen käyttö lukukausimaksujen kattamiseen täytä kehitysavuksi laskettavan tuen kriteerejä. Kehitysyhteistyövaroihin voidaan lukea vain apu, joka täyttää OECD:n niin sanotut ODA-kriteerit. Apu on suunniteltava kehittyvän maan tarpeista lähtien, ei oman maan työllisyyspolitiikkaa tukevan aivoviennin rahoittamiseksi. Kehittynyt maa ei voi maksaa kehitysapua itselleen.

Lukukausimaksut eivät edistä kansainvälistymistä, eivät tuo lisärahaa korkeakouluille tai valtiolle, eivätkä myöskään korjaa koulutustarjonnan rakenteellista ongelmaa.

Koulutuksen maksuttomuus on yksi tärkeimmistä syistä tulla Suomeen opiskelemaan. Lukukausimaksuja on perusteltu koulutusviennillä. Hintalapun laittaminen nykyisille opinnoille ei ole innovatiivista koulutusvientiä, eivätkä opiskelijat ole tuottoisa asiakasryhmä.

Lukukausimaksukeskustelu vain jarruttaa oikeaa keskustelua koulutusviennistä. Myös Yliopistojen opetusalan liitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat kertoneet olevansa huolestuneita lukukausimaksujen vahingollisista seurauksista yliopistojen kansainvälistymiselle.

Jopa Saksa on päättänyt poistaa lukukausimaksut, sillä liittotasavalta huomasi maksujen olevan sosiaalisesti epätasa-arvoisia, eivätkä ne kannusta alemmasta sosioekonomisesta luokasta tulevia opiskelemaan. Aika sosialidemokraattisia tuulahduksia saksalaisessa koulutuspolitiikassa, väittäisin.

Tässä suhteessa ihailen Saksaa: he oppivat virheestään. Me voisimme tehdä saman täällä Suomessa ja unohtaa koko lukukausimaksukeskustelun. Tai vielä parempaa: voisimme oppia jo muiden virheistä.

Puolueemme menettää päivittäin jäseniä ikääntymisen vuoksi. Opiskelijoiden ja nuorison kannatus on puolueen jatkuvuuden kannalta erittäin tärkeää. SDP:n tulisi siis saada saman verran uusia jäseniä kuin se jatkuvasti menettää. Tällä hetkellä SDP:n opiskelijakannatus on todella alhainen. Mielikuva, joka nuorena puolueesta syntyy, leimaa mielikuvaa SDP:stä myös vanhempana.

On epäuskottavaa puhua SDP:stä sivistyksen puolueena tai vaatia Suomea maailman osaavimmaksi maaksi, jos samaan aikaan asetetaan hintalappuja koulutukselle ja erotellaan opiskelijoita syntyperän mukaan.

Kehitysyhteistyö on tärkeää

Jyväskylässä järjestettiin Globaalipolitiikka.NYT.-keskustelutilaisuus perjantaina 27.3.2015. Eduskuntavaaliehdokas Hanna Huumonen haastoi kehitysministerin erityisavustaja Sonja Kekkosta Suomen kehityspolitiikasta.

Ulkoasiainministeriö teetti tammikuussa Taloustutkimus Oy:llä tutkimuksen siitä, miten hyvin suomalaiset tuntevat maailman tilan ja vuosituhattavoitteiden toteutumisen. Vuosituhattavoitteiden määräaika umpeutuu tänä vuonna ja ne ovat olleet monelta osin menestystarina. Tutkimus osoitti, että 8/10 suomalaisesta uskoo, että köyhyys on huomattavasti lisääntynyt, vaikka äärimmäinen köyhyys saatiin puolitettua (1990-luvun alun tasosta) jo viisi vuotta ennen tavoitteen määräaikaa, eli vuonna 2010.

Useampi kuin 8/10 suomalaisesta uskoo myös, että alle puolet kehitysmaiden lapsista käy koulua, vaikka todellisuudessa jo yli 90% aloittaa peruskoulussa. Erityisesti tyttöjen koulunkäynnin aloittaminen on lisääntynyt 2000-luvulla. Tässä kaikessa on kehitysyhteistyöllä ollut merkittävä rooli. Eniten koulussakäynti on lisääntynyt Afrikassa: lähes 20 prosenttiyksikköä vuoden viimeisen 15 vuoden ajalla.

Vuosituhattavoitteiden olemassaoloaikana 2,1 miljardia ihmistä on päässyt puhtaan veden piiriin. Esimerkiksi Etiopiassa Suomen osaltaan rahoittamilla vesihankkeilla 3 miljoonaa ihmistä on päässyt puhtaan veden piirin vuosien 2009-2015 aikana. Äitiyskuolleisuus on saatu myös lähes puolittumaan. Suomi on niitä harvoja maita, joka pitää aina johdonmukaisesti esillä seksuaali- ja lisääntymisterveydellisiä oikeuksia.

Miksi Suomi tekee kehitysyhteistyötä?

Kehitysyhteistyö  on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomi on tehnyt  kehitysyhteistyötä jo yli 50 vuotta. Se on toki muuttunut paljon  vuosikymmenten aikana. Viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon. Sekä maailma että Suomi ovat muuttuneet tuona aikana paljon. Kehitysyhteistyötä ei tänä päivänä tehdä samoilla keinoilla ja tavoilla, kuin 50 vuotta sitten – eikä edes samalla tavalla, kuin 20 vuotta sitten.

Suomi on kaikesta huolimatta yksi maailman vauraimmista maista. Meillä on osaamista, kokemusta ja mahdollisuuksia auttaa muita. Köyhyyden vähentäminen on sekä Suomen sisällä että globaalilla tasolla tärkein mahdollinen turvallisuuspoliittinen teko. Suomi voi myös monin tavoin vaikuttaa kokoansa suuremmalla painoarvolla maailman suuntaan, koska Suomen asiantuntemusta ja johdonmukaisuutta arvostetaan maailmalla. Vakaa, tasa-arvoinen ja turvallinen maailma on myös suomalaisten etu.

Miksi Suomi tukee vuodesta toiseen samoja maita?

Kehitysyhteistyössä johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys ovat tuloksellisuuden kannalta tärkeitä. Osa kumppanimaista on vaihtunut vuosien saatossa, mutta pääsääntöisesti kaikki pitkäaikaiset kumppanimaat ovat kehittyneet yhteistyön aikana merkittävästi. Esimerkiksi Vietnam on kehittynyt niin nopeasti, että kahdenvälisestä kehitysyhteistyöstä ollaan siirtymässä normaaleihin poliittis-taloudellisiin suhteisiin.

Tulokset jäävät pysyviksi, kun vastuu muutoksista on alusta saakka mailla itsellään. Tämän huomasivat myös ministeri Paatero (ja erityisavustaja Kekkonen) vieraillessaan tammikuussa Etiopiassa. Siellä puhtaan veden osalta tavoitteet on saavutettu rakentamalla vesipisteet niin, että vastuuseen ja huolehtimaan valitaan paikallisista ihmisistä koostuva porukka. Paikalliset huolehtivat vesipisteen toiminnasta, puhtaudesta ja siitä, että kaikki alueen asukkaat saavat tasapuolisesti vettä. Alueen asukkaat myös maksavat omista tuloistaan vesimaksua, jolla vesipisteen ylläpidosta huolehditaan. Tällä tavalla paikallisilla ihmisillä on alusta saakka vastuu, motivaatio ja aito mahdollisuus huolehtia vedestä ja kehitysyhteistyön tulokset jäävät pysyviksi.

On tärkeää muistaa, että Suomi vie kehittyviin maihin myös osaamista, ei vain taloudellista apua. Kehitysyhteistyö tukee myös rauhantyötä, etteivät jo olemassa olevat konfliktit kärjistyisi. Silloin voidaan vaikuttaa myös siihen, että maailman nopeasti nousevat maat Afrikassa ja Aasiassa kasvaisivat oikeudenmukaisesti. Vastuullinen, ympäristötietoinen talouskasvu parantaa myös näiden maiden naisten ja tyttöjen asemaa.

Kehitysyhteistyön tarkoitus on tehdä itsestään ”tarpeetonta”. Tavoitteena  on aina, että kehittyvien maiden apuriippuvuus vähenee ja maiden    omat julkiset sektorit kasvaa ja kehittyy.
Kehitysyhteistyön arvot eli ihmisoikeudet ja demokratia ovat pääasia, jota myös kehitysapua saavat maat kunnioittavat. Markkinat ja maailma eivät ole reiluja, joten kehitys ei hoituisi omalla painollaan vapailla markkinoilla. Veronkierto ja pääoman kasautuminen on ongelma sekä kehymaissa että meillä pohjoismaissa ja länsimaissa.
Sonja Kekkonen & Hanna Huumonen

Vähävaraisten liikkumisen esteet poistettava

Julkaistu Keskisuomalaisessa 27.3.2015

Tauno Ahonen viittasi (Ksml 9.3.) nuoren Sara Virtasen huoleen (Ksml 2.3.) siitä, kuinka kallista liikunnan harrastaminen voi olla eikä kaikilla ole yksinkertaisesti varaa liikkua.

Ahonen nostaa esille lenkkeilyn ja hyötyliikunnan mahdollisuudet nuorten liikuttamiseksi ja peräänkuuluttaa nuorten oman aloitekyvyn puutetta syynä liikkumattomuudelle. Minä en syyttäisi nuoria. Vähäinen liikkuminen ei ole aina kiinni yksilön tahdosta. Mahdollisuudet eivät aina kohtaa motiiveja.

Yhteiskuntamme välillä suorastaan kannustaa liikkuumattomuuteen ja arki on usein liikunnan suhteen passiivista. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus heijastuu myös liikuntamahdollisuuksiin ja -tottumuksiin.

Ahonen mainitsee mm. uinnin, luistelun ja hiihdon halpoina lajeina. Jyväskylän uimahalliin nuoret, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät pääsevät uimaan 6,50 euron kertamaksulla, aikuiset 9 eurolla. Alennettukin hinta voi silti olla aivan liikaa opintotuella kituuttavalle opiskelijalle köyhistä eläkeläisistä puhumattakaan. Sukset maksavat satoja euroja, samoin luistimet. Kaikkia ei myöskään motivoi liikkeelle pelkkä edullinen ulkoilu tai kotijumppa.

Aivan kuten koulutus, myös erilaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa näyttävät nykytutkimuksen valossa periytyvän. Tämä näkyy kärjistetysti vain hyvätuloisten perheiden lasten mahdollisuutena harrastaa kalliita varusteita vaativia lajeja. Myös pääsy harrastuspaikalle – kuten jäähallille – ei ole kaikille mahdollista. Harrastusmaksut tietyissä lajeissa käyvätkin kipeästi pienituloisten kukkarolle, jolloin osallistumismahdollisuudet jäävät vain suurempien tuloluokkien piiriin kuuluville.

Liikunnan monipuolisia harrastusmahdollisuuksia täytyy tukea kaikille sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Valtion on tuettava vähävaraisten liikkumista esimerkiksi liikuntasetelein. Siitä olen Ahosen kanssa samaa mieltä, että monimuotoinen luonto ja virkistysalueet kaupunkien lähellä lisäävät myös vähävaraisten liikkumismahdollisuuksia. Nyt on aika panostaa koko kansan monipuoliseen liikuttamiseen.

Hanna Huumonen
Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja 2014
kansanedustajaehdokas (sd.)
Jyväskylä