Asunnottomuus edelleen Jyväskylän häpeäpilkkuna


Asunnottomuus on edelleen ajankohtainen ongelma Jyväskylässä, sillä asunnottomien määrän vähentämisessä ole onnistuttu.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n selvityksen mukaan Jyväskylässä oli viime vuoden marraskuussa asunnottomana 143 henkilöä.
Näistä pitkäaikaisasunnottomia oli 40 henkilöä ja alle 25-vuotiaita 50 henkilöä. Vaikka kaupunki oli vuosina 2011 ja 2012 onnistunut vähentämään asunnottomien määrää noin 40 henkilöllä, niin viiden vuoden pidempi tarkastelujakso paljastaa, että asunnottomien määrä on kuitenkin pysynyt pidemmän tarkastelujakson aikana liki samana – huolimatta siitä, että Jyväskylän kaupunki on mukana PAAVO I ja II -hankkeissa, joiden tarkoituksena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2015 mennessä.
Tästä tavoitteesta kaupunki on selvästi jäljessä. Jyväskylän kaupungin käsistä karannut vuokrataso on omiaan pahentamaan tilannetta, sillä halpojen vuokra-asuntojen puute on yksi syy asunnottomuuteen.
Keski-Suomen Vasemmistonuoret sekä Jyväskylän sosialidemokraattiset nuoret ja opiskelijat vaativat, että kaupunki ottaa jatkossa asunnottomuuden hoidon tosissaan ja käyttää saamansa rahoituksen tehokkaasti asunnottomuuden vähentämiseen.
Vaikka ensisuojat eivät ole varsinaisesti asunnottomuuden hoitoa, on niillä kuitenkin tärkeä merkitys silloin kun muut tukiverkostot pettävät.
Jyväskylän Katulähetys ry tekee arvokasta työtä syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten parissa. Järjestön ylläpitämä ensisuoja Kankitiellä onkin ainoa laatuaan koko kaupungissa.
Kuitenkin olisi syytä pohtia ensisuojan perustamista lähemmäksi keskustaa, Kankitie sijaitsee neljän kilometrin päässä keskustasta ja etenkin talvella matka on liian pitkä.
Kaupungin olisi suunnattava myös lisäresursseja erityisesti nuorten ja työttömien mielenterveys-, päihde- ja muihin sosiaalipalveluihin. Ongelmiin tulee saada jo varhaisessa vaiheessa riittävää tukea ja apua. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta ennaltaehkäisevistä palveluista ei tule leikata, vaan päinvastoin lisätä niiden rahoitusta.
Syrjäytymisen edullisinta, tehokkainta ja inhimillisintä hoitoa on ennaltaehkäisy. Näistä palveluista karsiminen olisi kaupungilta hyvin lyhytnäköistä politiikkaa, joka tulisi pidemmällä tähtäimellä loppujen lopuksi kalliimmaksikin.
Asunnottomien yötä vietettiin Jyväskylässä torstaina YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.
Jokaisella ihmisellä on oikeus asuntoon ja asunnottomuuden ratkaisemiseksi tarvitaan kaupungilta lisätoimia, jotta 2015 mennessä Jyväskylässä ei olisi enää asunnottomuutta.

Hanna Huumonen
puheenjohtaja
Jyväskylän sosialidemokraattiset nuoret ja opiskelijat
 
Katriina Ojala
puheenjohtaja
Keski-Suomen Vasemmistonuoret
Jyväskylä

Kutonen liikunnasta on kansanterveydellinen riski

Suomalainen, peruskoulun läpäissyt nuori on tilastollisesti yhtä vieraantunut kehostaan kuin marxilainen työläinen työnsä tuloksista. Liikkumattomuuden haitat ja koululiikunnan traumat heijastuvat myös korkeakouluopiskelijoiden liikuntatottumuksiin, sillä joka kymmenes korkeakouluopiskelija ei liiku lainkaan. Helsingin sanomat uutisoi joulukuussa koululiikuntaan liittyneen kiusaamisen vaikutuksista myöhempään liikunta-aktiivisuuteen. Tulokset olivat selvät: liikunnan aikana kiusatut lapset olivat seuraavan vuoden kyselyssä liikunnallisesti vähemmän aktiivisia.

Samana päivänä kyseinen sanomalehti julkaisi uutisen, jossa kasvatustieteen professori Antti Juvonen totesi ykskantaan, että kouluissa tulisi keskittyä taitojen kehittämiseen, eikä arvosteluun. ”Olisi paljon rakentavampaa arvostella oppilasta suhteessa siihen, mikä on hänen lähtökohtansa.” Numeroarvostelusta luopuminen korostaisi liikunnan sekä taito- ja taideaineiden itseilmaisullista ja kulttuurikasvatuksellista arvoa.
Istuminen on suurin kansanterveydellinen riskimme. Se, miten paljon istuma-asennossa vietämme peruskoulumme aikana vain edesauttaa kehosta vieraantumista ja liikunnan hylkäämistä viimeistään nuorena aikuisena. Kun liikuntaa lähestytään kehollisuutena, on sillä myös tulevaisuudessa vaikutusta lapsen arkiaktiivisuuteen, itsetuntoon ja hyvinvointiin.
Tämä ei tarkoita, että liikunta olisi jotenkin eri asemassa tai vähemmän arvokasta, kuin esimerkiksi laskutaito.  Liikuntakulttuuri koululiikunnan piirissä on luonteeltaan erilaista kuin esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellinen tiedonkäsittelytapa ja siksi liikunnan sekä ja muiden taide- ja taitoaineiden arvostelua tulisi tarkastella uudelleen. Kun liikuntakasvatuksen lähtökohdaksi otetaan ihmettely, kokeilu ja kokemus,  rakennetaan samalla lapselle positiivista liikunta- ja kehosuhdetta.
SONK on vuonna 2013 liittokokouksessaan hyväksynyt poliittiseen ohjelmaan kirjauksen arvosanojen poistamisesta liikunnanopetuksesta. ” Koululiikunnan määrää on lisättävä ja liikuntatuntien lisäksi myös koulujen välitunti- ja kerhotoimintaa on kehitettävä. Koululiikunnassa arvosanat tulee poistaa.” Mielestäni oppilas voisi halutessaan saada liikunnasta myös numeerisen arvosanan, mutta lähtökohdaksi tulisi ottaa hyväksytty-hylätty skaala, joka innostaisi lapsia osallistumaan ja kokeilemaan liikunta- ja urheilukulttuurin ilmiöitä vailla pelkoa eriarvoistumisesta oman lähtökohtaisen taitotason tai taustansa takia.
Poistaessamme arvostelun lisäämme liikunnan arvostusta. Professori Juvonen toteaa Helsingin Sanomien jutun lopuksi: ” Se kuutonen tai seiska liikunnasta saattaa tappaa liikunnan ilon koko loppuiäksi. Ja se on jo vaarallista.

Hanna Huumonen, liittohallituksen jäsen
Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry

Vapaaehtoiset liikuntakurssit vahvemmin osaksi korkeakouluopintoja

Liikunta on tärkeää opiskelukykyä edistävää toimintaa. Hyvinvoiva opiskelija etenee opinnoissaan tehokkaammin. Lisäksi liikunnallisen elämäntavan omaksuneen henkilön riski sairastua myöhemmällä iällä esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin sekä tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin pienenee. Liikkumattomuuden välittömiä ja välillisiä seurauksia maksetaan veroina jokaisen nettomaksajan taskusta.

Korkeakouluilla on vastuu opiskelijoiden hyvinvointipalvelujen järjestämisestä. Siihen osana kuuluu liikuntapalvelut, joihin panostamiseen myös uusi ammattikorkeakoululaki tulee jatkossa velvoittamaan toimilupaansa uusivia oppilaitoksia.
Pelkkä liikuntapalveluiden järjestäminen ei välttämättä auta vähän tai ei ollenkaan liikuntaa harrastavaa opiskelijaa löytämään äkillistä valaistumista liikunnallisemman elämäntavan äärelle. Korkeakouluilla olisi kuitenkin potentiaalia houkutella näitä opiskelijoita liikkeelle tarjoamalla opintoihin liittyviä liikunta- ja hyvinvointikursseja, joista saisi opintopisteitä.

Opiskelijoiden liikuntaliiton julkaisemassa Korkeakoululiikunnan suosituksissa (2011) selvisi, että hieman alle puolessa korkeakouluista ei liikuntaa pystynyt sisällyttämään osaksi opin
toja. Yleisintä näissäkin tapauksissa oli, että liikunta osana opintoja oli vapaaehtoista ja mahdollista vain osalle opiskelijoista. Noin joka kymmenennessä korkeakoulussa kaikille opiskelijoille oli mahdollista liikunnan sisällyttäminen osaksi opintoja vapaaehtoisesti. Näissä laitoksissa mahdollisuus liikuntakurssien sisällyttämiseen opintoihin oli koettu hyvänä ja opiskelijoita liikkumaan aktivoivana käytäntönä.
Monet korkeakoulut ovatkin viime vuosina kehittäneet liikuntapalvelujaan korkeakoululiikunnan suositusten suuntaan. Nyt haasteena onkin luoda uusia valtakunnallisia konsepteja, joilla rohkaistaan entistä paremmin myös liikuntaa karttavat löytämään oma paikkansa liikunnan moninaiselta kentältä. Muutaman opintopisteen kerryttävä matalan kynnyksen liikuntakurssi voisi olla loistava porkkana tämän ihanteen edistämiseksi. Kynnys järjestää kaikille opiskelijoille avoin ja vapaaehtoinen liikuntakurssi voisi olla pienempi myös oppilaitoksissa, joissa toimipisteet ovat levittäytyneet laajemmalle ja kattavien liikuntapalveluiden järjestäminen on haastavampaa.
Yksi pitkäjänteinen esimerkki tälläisestä mahdollisuudesta löytyy Jyväskylän yliopistosta, jossa opintoihin liittyvää liikuntaa on järjestetty jo 70-luvulta alkaen aluksi yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, josta trendi levisi vuosikymmenten aikana myös muihin tiedekuntiin ja tänäkin päivänä kurssin saavat suorittaa kaikki muut, paitsi liikuntapedagogiikan pääaineopiskelijat (Savander 2012, Lähtenyt liikkumaan-hanke). Jyväskylän yliopistossa kurssi perustuu ohjattuihin lajikokeiluihin. Valtakunnastamme löytyy myös käytäntöjä, joissa opintopisteitä myönnetään itsenäisestä liikunnan harrastamisesta. Metropolia-ammattikorkeakoulussa tämä on viety vielä askeleen pidemmälle järjestämällä kattava hyvinvointikurssi, johon liikunnan lisäksi liitettiin muita terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueita.

Liikunta on jotakin muuta, kuin ne traumat, joita monilla meistä on peruskoulun liikuntatunneilta. Liikunta on hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevaa, toisinaan terapeuttistakin toimintaa, joka sopii ihan kaikille. Reittejä oman liikkumisen aloittamiseen vain tulisi tarjota monipuolisemmin – esimerkiksi mahdollisuutena liittää liikuntaa omiin korkeakouluopintoihin.



Lyhyempi versio tekstistä julkaistu Savon Sanomissa 23.8.2013.
Mielipideteksti julkaistu Keskisuomalaisessa 8.9.2013.

Lisätietoja Jyväskylän yliopistossa järjestettävästä opintoihin liittyvästä liikuntakurssista Liikunnan integrointi opintoihin (Savander 2011).