Oikeus aborttiin säilyy, vaikka sikiöllä olisikin oikeus elää

Vuonna 2018 en olisi uskonut yhä vääntäväni naisten oikeudesta omaan kehoonsa. Filosofian pääaineopintoni tulivat kuitenkin tarpeeseen, kun ulkoministerimme hehkutti peittelemättä Argentiinan taantumuksellista aborttilainsäädääntöä. Siinä on aina jotakin mystistä, kun keski-ikäiset miehet alkavat kertoa naisille, miten ja mihin heidän kehojaan tulisi käyttää.

Amerikasta imetty ”pro-life” vastaan ”pro-choice” vastakkainasettelu julkisessa keskustelussa perustuu usein karkeasti yhteen erimielisyyteen: onko synnyttäjän kehossa eksponentiaalisesti jakaantuva ja kehittyvä solurypäs ihminen vai eikö ole (ainakaan vielä). Liberaalikin aborttilainsäädäntö heijastelee moraalista viitekehystämme siltä osin, että abortin tekeminen ei missään maassa ole rajatonta, vaan siihen liittyy ehtoja – esimerkiksi Suomessa se, millä raskausviikoilla abortti on vielä sallittu ja millä perusteilla.

Vastakkainasettelun sijaan lähdenkin siitä, että Timo Soini voi olla oikeassa: sikiöllä on oikeus elää. Mutta toisin kuin abortinvastustajat ja Soinit väittävät, voimme yhtä aikaa olla sitä mieltä, että i) sikiö on ihminen ja ii) abortti on oikein. Tähän tarvitsemme filosofi Judith Jarvis Thomsonia ja hänen kirjoitustaan ”A defence of abortion” (1971).

Thomson lähtee kuuluisassa julkaisussaan kahdesta olettamuksesta:
i) sikiöllä on oikeus elää.

ii) abortti on silti sallittu.

Thomsonin pointti on lopulta yksinkertainen: oikeus omaan kehoon on olosuhteista riippumaton ja ehdoton (ei-kontekstuaalista, vaan absoluuttista). Lisäksi hyväntahtoisuus on erotettava oikeuksista ja velvollisuuksista.
Artikkelissaan Thomson esittää skenaarioita, joista ensimmäinen on viulusti-ajatuskoe, jota käsittelen tässä yhteydessä. Siinä koehenkilö Timo herää aamutuimaan siepattuna sängystä ja hänet on lääketieteellisesti kytketty kuuluisaan viulistiin, jonka munuaiset eivät toimi. Lääkäreiden tietojen mukaan vain Timon keho on sopiva auttamaan viulistia ja heidän verenkiertonsa on nyt yhdistetty. Jos viulisti irrotetaan heti Timosta, hän kuolee. Mutta yhdeksän kuukauden kuluessa hän on saanut riittävästi hoitoa ja elinvoimaa Timosta, ja silloin hänet voidaan turvallisesti irrottaa.
You wake up in the morning and find yourself back to back in bed with an unconscious violinist. A famous unconscious violinist. He has been found to have a fatal kidney ailment, and the Society of Music Lovers has canvassed all the available medical records and found that you alone have the right blood type to help. They have therefore kidnapped you, and last night the violinist’s circulatory system was plugged into yours, so that your kidneys can be used to extract poisons from his blood as well as your own. [If he is unplugged from you now, he will die; but] in nine months he will have recovered from his ailment, and can safely be unplugged from you.

Thomsonin mukaan Timolla on oikeus välittömästi irrottaa itsensä viulistista, vaikka se tarkoittaisi viulistin menehtymistä. Tämä johtuu elämisoikeuden rajoituksista, joihin ei sisälly oikeutta käyttää toisen ihmisen kehoa. Irrottamalla itsesi viulistista et siis loukkaa hänen oikeuttaan elämään, vaan kiellät häneltä jotakin – tässä tapauksessa oman kehosi käyttämisen – johon hänellä ei ole oikeutta. Viulistin auttamisen jatkamisen tapauksessa olisi kyse hyväntahtoisuudesta, ei velvollisuudesta. Sama pätee aborttiin: se vie sikiöltä mahdollisuuden käyttää kantajan kehoa, mutta ei loukkaa sikiön oikeutta elää.

 

Ajatellaan, että minä olen kuolemansairas. Ainut, mikä minut voisi parantaa on Donald Trumpin lempeän pienen käden kosketus. Vaikka se olisi ainut asia maailmassa, mikä minut pelastaisi, Trumpilla ei ole velvollisuutta lentää Washintonista Helsinkiin ja tarjota minulle tätä. Se olisi toki hyväntahtoista häneltä, mutta se ei ole missään nimessä hänen velvollisuutensa.

 

— the fact that for continued life the violinist needs the continued use of your kidneys does not establish that he has a right to be given the continued use of your kidneys. He certainly has no right against you that you should give him continued use of your kidneys. For nobody has any right to use your kidneys unless you give him this right–if you do allow him to go on using your kidneys, this is a kindness on your part, and not something he can claim from you as his due. Nor has he any right against anybody else that they should give him continued use of your kidneys. Certainly he had no right against the Society of Music Lovers that they should plug him into you in the first place. And if you now start to unplug yourself, having learned that you will otherwise have to spend nine years in bed with him, there is nobody in the world who must try to prevent you, in order to see to it that he is given some thing he has a right to be given.

Thomson teroittaa vielä argumenttiaan: vaikka raskaus kestäisikin ainoastaan tunnin, eikä toisi uhkaa elämälle tai terveydelle, on synnyttäjällä silti oikeus tehdä abortti. Esimerkiksi raiskaustapauksen aiheuttamassa raskaudessa ei ole kyse synnyttäjän hyväntahtoisuudesta sikiötä kohtaan käyttää kehoaan hetken ajan: kyse olisi edelleen oikeudesta päättää omasta kehostaan, vaikka se tarkoittaisi sikiön elämän kuihtumista pois.

 

Trumpin lempeän kosketuksen ja kuolemansairauden kohdalla voisimme kuvitella, että Trump on nyt samassa huoneessa kanssani. Hänen hento kosketuksensa voisi yhä pelastaa minut eikä se varsinaisesti vaatisi häneltä ponnistuksia(ja olisi jokseenkin kohtuutonta häneltä siitä kieltäytyä), mutta hänellä ei olisi velvollisuutta sen kategorisessa merkityksessä näin tehdä.

 

Again, suppose pregnancy lasted only an hour, and constituted no threat to life or health. And suppose that a woman becomes pregnant as a result of rape. Admittedly she did not voluntarily do anything to bring about the existence of a child. Admittedly she did nothing at all which would give the unborn person a right to the use of her body.

 

On siis tärkeää, että erotamme hyväntahtoisuuden velvollisuudesta. Oikeus omaan kehoon ei voi olla kontekstuaalista, vaan absoluuttista. Se, antaako Timo viulistin pakottaa hänet vuodelepoon yhdeksäksi kuukaudeksi pelastaakseen tämän elämän riippuu täysin Timon hyväntahtoisuudesta viulistia kohtaan. Viulistilla sen sijaan ei ole oikeutta Timon kehoon.

 

It’s rather a shocking idea that anyone’s rights should fade away and disappear as it gets harder and harder to accord them to him.

 

PS. Soini on ollut 9-vuotias, kun Judith Jarvis Thomson on esittänyt tämän tunnetun argumenttinsa abortin puolustukseksi. Suunnataan katseet seuraavaksi 50 vuotta eteenpäin: nykyaikaan, jossa yhdenkään naisen ei pitäisi joutua taistelemaan oikeudesta omaan kehoonsa.

Kolumni: Se kaikista tärkein titteli

Julkaistu Demokraatissa 11.5.2018.

Pari kuukautta sitten sain elämäni tärkeimmän CV-merkinnän: äiti. Se on maailman tärkein ja usein myös epäkiitollisin tittelini. Samalla se on antanut kaikelle uuden merkityksen. Enää kyse ei olekaan maailman pelastamisesta aatteen tai itseni vuoksi. Kaikessa on kyse siitä, millaisessa maailmassa tahdon lapseni kasvavan ja vaikuttavan. Sen tulevaisuuden maailman haluan olevan tasa-arvoinen myös vanhemmuuden osalta.

Jo raskausaikana kohtasin tulevan äitiyteni raadollisuuden. Vastoin yhteiskunnan ääneensanomattomia sääntöjä kehtasin hakea töitä ollessani raskaana. “Eivät varmaan ikinä enää palkkaa sinne ihmistä etähaastattelulla tommosen tempun jälkeen”, sanottiin. Kuitenkin kertoessani uudelle työnantajalle vauvauutiset, vastaus oli yksinkertainen: onnea. Tiesin silloin olevani oikeassa paikassa töissä. Perheystävällinen työpaikkani tuntuukin monien kauhutarinoiden myötä olevan varsinainen lottovoitto.

Raskaussyrjintä on laitonta, mutta silti sitä esiintyy arkipäiväisesti härskein tavoin, esimerkiksi määräaikaisia työsuhteita ja niiden päättymistä hyödyntäen. Siksi samanaikainen hallituspuolueiden kehotus lisääntyä ja täyttää maa tuntuu lähinnä kettuilulta, kun sama hallitus on ajamassa heikompia työehtoja alle 30-vuotiaille nuorille. Heikennyksistä seuraava taloudellinen epävarmuus ei kannusta perustamaan perhettä. Ensisynnyttäjien keski-ikä Suomessa on noin 29 vuotta. Sama kuin minun ikäni. Nykyisellä eriarvoistavalla politiikalla se tulee vain nousemaan.

Rakenteet ohjaavat toimintaa ja siksi niitä muuttamalla voimme rakentaa tasa-arvoisempaa vanhemmuutta ja työelämää. Äitiysloman kesto on 105 arki­päi­vää, isyys­lo­man 54 arki­päi­vää. Isyysvapaista iso osa jää käyttämättä. Näiden lisäksi Kelan tukema vanhem­pain­va­paa kestää 158 päivää. Sen perhe saa jakaa päättämällään tavalla. Meidän perheessämme koko vanhempainvapaan pitää lapsen isä. Se on etuoikeus, sillä kaikilla ei ole siihen tosiasiallista mahdollisuutta esimerkiksi tulojen tai työllisyyden takia. Epävarmuus ajaa äidit kotiin.

Oletus äidin automaattisesta jäämisestä vanhempainvapaalle tuli vastaan myös tukiviidakossa seikkaillessani. Minulle myönnettiin molemmille vanhemmille jaettavissa oleva vanhempainvapaa suoraan – yllättäen ja pyytämättä – hakiessani pelkkää äitiysvapaata. Jopa kasvottomalta vaikuttava Kelan byrokratia oletti automaattisesti, että olen jäämässä lapseni kanssa kotiin.

Minusta on myös uskomatonta, että vanhempainrahan maksaminen isälle edellyttää todistusta äidin jälkitarkastuksesta, johon sisältyy myös sisätutkimus. Sisätutkimuksesta on mahdollista kieltäytyä, mutta karrikoiden voidaan silti sanoa, että tarvitaan todistus minun alapääni kunnosta, jotta puolisoni voi jäädä hoitamaan lastamme. Jälkitarkastus sinänsä on äärimmäisen tärkeä ja ennaltaehkäisevä seurantatoimenpide. Sen sitominen tukiin, jotka voivat koskettaa muitakin kuin synnyttäjää, on kuitenkin kyseenalaista.

Kaiken kukkuraksi työelämässä olevia äitejä koskevat puhkikuluneet kaksoisstandardit. Minulta saate­taan vaka­val­la naamal­la kysyä, aiotko olla uraoh­jus vai hyvä äiti? Kyseenalaistajille tiedoksi: voin ja aion olla näitä molem­pia yhtä­ai­kaa. Äitiys on tärkein tittelini nyt ja aina, mutta ei ainoa.

 

Hanna Huumonen
Äiti, asiantuntija ja sosialidemokraatti

 

3+10 syytä äänestää Hannaa eduskuntavaaliehdokkaaksi

Olen 29-vuotias äiti, asiantuntija ja sosialidemokraatti Helsingistä. Tavoittelen SDP:n eduskuntavaaliehdokkuutta 2019 jäsenäänestyksen kautta numerolla 13.

 

3 tosiasiaa minusta

  1. Tärkein tittelini on jo kaksi kuukautta ollut äiti. Tarvitsemme tasa-arvoisempaa perhepolitiikkaa. Esimerkiksi perhevapaat on jaettava niin, että ne tukevat lapsen kasvua ja tasa-arvoista vanhemmuutta, joka heijastuu myös työelämään
  2. Työkseni toimin asiantuntijana. Olen yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin asiantuntija SAKKI ry:ssa. Olen siis amisten sosiaalipoliittinen edunvalvoja. Aiemmin olen työskennellyt Brysselissä Euroopan parlamentissa mepin avustajana, Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnassa liikunta-asiantuntijana ja yli kymmenen vuotta ryhmäliikuntaohjaajana Helsingissä ja Jyväskylässä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja media-assistentti.
  3. Sosialidemokraatti olen nyt ja ikuisesti. Olen ollut opiskeluaikojeni alusta asti mukana demareissa. Ensimmäisen vaalivoittoni koin päästessäni ylioppilaskunnan edustajistoon demariopiskelijoiden listalta. Ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtajana toimittuani ponnistin valtakunnan opiskelijapolitiikkaan
    Opiskelijoiden liikuntaliiton puheenjohtajaksi ja SONKin liittohallitukseen. Merkittävimpiä asioita minulle on ollut toimia SONKin puheenjohtajana 2015-2016. Sieltä tieni vei vuodeksi Brysseliin ihailemani Liisa Jaakonsaaren avustajaksi. Nyt viimeistelen äitiyslomaani ja paluuta työhöni nuorten parissa Suomen ammattiin opiskelevien liiton asiantuntijana.

 

10 teesiäni

  1. Perheet. Yhdenvertaisuuden tulee poikkileikata kaikkea lainsäädäntöä. Haluan tasa-arvoisen perhevapaamallin, jossa molemmat vanhemmat saavat yhtä paljon arvokasta aikaa lapsensa kanssa. Laadukas, riittävästi resursoitu ja sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatus on lapsen subjektiivinen oikeus. Tarvitsemme lisää  panostuksia neuvolapalveluihin. Hedelmöityshoitoihin hakeutumisen ja saamisen sääntelyä on höllennettävä. Perheiden moninaisuus ja sateenkaariperheet on tuotava lähemmäs lainsäätäjiä.
  2. Koulutus. Perutaan koulutusleikkaukset. Toteutetaan aidosti maksuton toinen aste. Pidennetään oppivelvollisuusikää ja turvataan turvallinen ja syrjinnästä vapaa peruskoulutaival jokaiselle lapselle.
  3. Kulttuuri ja liikunta kuuluu kaikille. Lasten ja nuorten kulttuuria tulee tehdä osallistaen ja kohderyhmän ehdoilla. Harrastamisen hintalappu ei saa muodostua perheille esteeksi liikkua ja harrastaa. Matalan kynnyksen liikunta ja liikuntapaikkarakentaminen tulisi olla valtion liikuntaneuvoston prioriteettina.
  4. Esteettömyys on ihmisoikeus. Vammaispolitiikka on nostettava äänekkäämmin esille ja palveluja tulee järjestää asianomaisten ehdoilla. Moninainen ja esteetön rakentaminen on välttämättömyys.
  5. Ehdoton ei rasismille ja vihapuheelle. Rasismi ja vihapuhe tulisi määritellä ja kirjata rikoslakiin. Raiskauslainsäädäntöä on tiukennettava määritelmältään suostumusperusteiseksi. Nettivihan ja -kiusaamisen torjuntaan on panostettava kunnianhimoisesti ja määrätietoisesti. Ääriliikehdinnälle ei tule antaa tilaa Suomessa.
  6. Kaupungistuminen on tosiasia ja investointien tulisi tukea sitä. Kattava julkinen liikenne niin renkailla, kuin raiteillakin tulisi tehdä Suomessa sujuvaksi ja ensisijaiseksi pitkän matkan liikkumismuodoksi. Moninaiset ja avoimet kaupungit ovat avaimia Suomen globaaliin menestykseen.
  7. Siirrytään kohti Yleisturvaa. Kaikilla on oltava oikeus toimeentuloon, jolla taataan katto pään päällä ja ruoka pöytään. Näin opiskelijat ja eläkeläiset nostetaan köyhyysloukuista, tuetaan pienituloisia perheitä, sekä kannustetaan työttömiä keskittämään aikansa työnhakuun.
  8. Puhdas ympäristö ja kestävä energiapolitiikka ohjaamaan päätöksentekoa.Muovijäte on jäämässä historiaan jo EU:nkin puolesta. Kestävän kehityksen tulee olla yksi arviointikriteeri kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Energiapolitiikan tulee olla kunnianhimoista ja Suomen on pyrittävä hiilineutraaliutta kohti..
  9. Sopimusyhteiskunta takaa rauhan. Vahva ay-liike ja sopimusyhteiskunta on myös työantajan turva. Yhdistymisvapauden ja työntekijöiden turvan puolesta on taisteltava kestävästi ja pitkäjänteisesti. Työlainsäädännön tulee kohdella kaikkia samanarvoisesti, eikä esimerkiksi syrjiä alle 30-vuotiaita.
  10. Olen vahvan ja yhtenäisen EU:n kannattaja. Suomen tulisi ottaa vahvempi ote unioniin liittyvistä asioista. EU-politiikka ei ole ulkopolitiikkaa, vaan sisäpolitiikkaa. Uskon, että vapaakauppa on mahdollisuus oikeudenmukaisesti valjastettuna.

Blogi: Paksuna, apua!

Julkaistu SAKKI ry:n blogissa 8.1.2018.

Tarmon hakies­sa töitä hän huomasi liian usein kuule­van­sa alen­ta­via komment­te­ja siitä, ettei miestä kannata palkata, sillä tilas­tol­li­ses­ti miesten eliniän odote on mata­lam­pi kuin naisten ja miehet kuole­vat tapa­tur­mai­ses­ti useam­min kuin naiset. Tarmon palk­kaa­mi­nen on siis yksin­ker­tai­ses­ti iso riski työnan­ta­jal­le — ihan näin tieteel­li­sen tiedon valossa.

Siis hetki­nen. Ei toi voi olla totta. Eihän kukaan nyt noin ajat­te­le!

Vaihtaessamme Tarmon tilalle Tarjan, saat­taa­kin ennak­ko­luu­loi­nen ääni muuttua kellos­sa. Vaikka elämme 2010-lukua, monet vanhan­ai­kai­set käsi­tyk­set jyllää­vät yhä työelä­mäs­sä. Nuorten naisten palk­kaa­mis­ta on pidetty riskinä, sillä ne mokomat kun voivat milloin tahansa pamah­taa paksuk­si. Liian monet raskaa­na olevat henki­löt saavat­kin osak­seen vähät­te­le­vää, jopa aggres­sii­vis­ta kommen­toin­tia esimer­kik­si hakies­saan töitä raskausai­ka­na. Syrjintä raskau­den ja perhe­va­pai­den perus­teel­la on kuiten­kin laiton­ta.

Äitiysloman kesto on 105 arki­päi­vää, isyys­lo­man 54 arki­päi­vää. Näiden lisäksi KELA:n tukema vanhem­pain­va­paa kestää 158 päivää. Lapsen synty­män jälkeen on siis hyvin­kin mahdol­lis­ta, että se perheen ei-synnyttävä osapuo­li on poissa työelä­mäs­tä paljon pidem­pään kuin varsi­nai­nen synnyt­tä­jä. Näissä tapauk­sis­sa keskus­te­lun sävy kään­tyy­kin useam­min ns. sankari-isyyteen, kun taas työelä­mään palaa­val­ta äidiltä saate­taan vaka­val­la naamal­la kysyä, aiotko olla uraoh­jus vai hyvä äiti? Breaking news: vanhem­pi voi olla näitä molem­pia yhtä­ai­kaa.

Tasa-arvovaltuutettu on nosta­nut raskaus­syr­jin­tää erin­omai­ses­ti esille kulu­neen syksyn aikana. Se on ajan­koh­tai­nen työelä­män tasa-arvo-ongelma, joka “vaikut­taa monin eri tavoin naisten urasuun­ni­tel­miin, perhe­va­pai­den tasa­puo­li­seen hyödyn­tä­mi­seen sekä nuorten aikuis­ten ajatuk­siin perheen perus­ta­mi­ses­ta”. Raskaussyrjintä on yksin­ker­tai­ses­ti laiton­ta. Silti kaikil­la aloilla on yhä taval­lis­ta, että tieto työn­te­ki­jän raskau­des­ta vaikut­taa työsuh­tee­seen.

Odottavien vanhem­pien muis­ti­lis­ta:

  • Hyödynnä tuki­pal­ve­lut. Maailman paras neuvo­la­sys­tee­mim­me on tuke­na­si läpi odotusa­jan.
  • Tule toimeen. Muista hakea KELA:sta äitiy­sa­vus­tus, vanhem­pain­ra­ha ja lapsi­li­sä. Äitiysavustuksen voi ottaa joko äitiys­pak­kauk­se­na tai rahana. Palattuasi opin­to­jen pariin olet vuoden 2018 alusta lähtien myös oikeu­tet­tu opin­to­tuen huol­ta­ja­ko­ro­tuk­seen.
  • Kehtaa. Sinulla on oikeus hakea töitä myös raskaa­na olles­sa­si. On vanhan­ai­kais­ta ajatel­la, että odot­ta­van äidin palk­kaa­mi­nen työhön olisi riski. Päinvastoin. Kun perheel­lis­tä työn­te­ki­jää tuetaan ja elämän eri vaihei­siin työpai­kal­la suhtau­du­taan kannus­ta­vas­ti, työnan­ta­ja saa toden­nä­köi­ses­ti moti­voi­tu­neen ja sitou­tu­neen työn­te­ki­jän.
  • Kommunikoi. Ilmoita työnan­ta­jal­le vanhem­pain­va­paas­ta­si ja selvitä, maksaa­ko työnan­ta­ja palkkaa vapaan ajalta.
  • Jaa vastuu. Vanhempainvapaan voi jakaa. Äitiysloman jälkei­nen vanhem­pain­va­paa on jaet­ta­vis­sa molem­pien vanhem­pien kesken just niin kuin itse haluat­te.
  • Pyydä apua. Yksin ei ole pakko puurtaa. Neuvola- ja sosi­aa­li­pal­ve­lut ovat kulla­nar­voi­sia etenkin yksin­huol­ta­jal­le. Uskalla myös pyytää apua lähei­sil­tä, kun omat voimat hiipu­vat.
  • Puutu. Jos epäilet, että sinuun, opiskelu- tai työka­ve­rii­si kohdis­tuu raskaus­syr­jin­tää, puutu asiaan. Tukea ja tietoa löydät osoit­tees­ta raskaussyrjinta.fi!

Mielipide: Liian moni amis elää taloudellisessa ahdingossa

Julkaistu mm. Keskisuomalaisessa 12.12.2017.

Lähes joka viides ammattiin opiskeleva joutuu tinkimään menoistaan ja lähes joka kymmenes kokee raha-asioiden tuottavan jatkuvasti hankaluuksia. Suurimmassa taloudellisessa ahdingossa elävät lapsiperheelliset opiskelijat, erityisesti yksinhuoltajat. Amisopiskelijoista yhä useampi ottaa myös pikavippejä tai kulutusluottoja. Näitä huolestuttavia lukuja amisten toimeentulosta kertoo keskiviikkona julkistettava Amisbarometri-tutkimus.

Tutkimus toteutettiin edellisen kerran vuonna 2015, jolloin kahdeksan prosenttia opiskelijoista oli ottanut pikavippejä tai kulutusluottoja. Nyt kaksi vuotta myöhemmin osuus on noussut 17 prosenttiin. Pikavipit ovat yhteydessä toimeentulon niukkuuteen, sillä kaikkein heikoimmin toimeen tulevista opiskelijoista peräti 30 prosenttia on turvautunut pikavippeihin tai kulutusluottoihin. Taloudellinen ahdinko kasautuu erityisesti yksin asuville ja perheellisille opiskelijoille. Yksin asuvista 21 prosenttia ja perheellisistä opiskelijoista 34 prosenttia on ottanut pikavippejä tai kulutusluottoa, kun vastaava osuus vanhempien luona asuvilla opiskelijoilla on 11 prosenttia.

Yksi lääke amisten toimeentulon parantamiseksi on aidosti maksuton toinen aste. Amisopiskelijoilla on velvollisuus hankkia itse opinnoissa välttämättömät opiskelutarvikkeet, joiden hinta voi alasta riippuen nousta hyvinkin korkeaksi. Joskus hinta on voinut nousta jopa niin korkeaksi, ettei opiskelijalla ole yksinkertaisesti varaa hakeutua opintoihin tai jatkaa niitä.

Esimerkiksi kampaajakoulutuksessa jo ensimmäinen työvälinepaketti saattaa maksaa 700 euroa. Kokkiopiskelijoiden työvälineiden hinta voi nousta nopeasti jopa 1400 euroon. Media-assistentin kukkaroa keventävät erilaisten tietokoneo-ohjelmien lisenssimaksut ja kallis läppäri.

Vuonna 2018 julkaistavan Nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan jopa neljännes toisen asteen tutkinnon keskeyttäneistä kertoo, että rahan puute on ollut vaikuttamassa siihen, että opinnot ovat jääneet kesken. Ilman tutkintoa ja koulutuspaikkaa olevista nuorista lähes puolet on joutunut karsimaan tai luopumaan opinnoistaan rahan puutteen takia. Perustuslain 16. pykälä edellyttää, että peruskoulun jälkeinen koulutus on oltava yhdenvertaisesti kaikkien nuorten ulottuvilla ja nykyiset työmarkkinatkin edellyttävät vähintään toisen asteen tutkintoa. Tällä hetkellä kansalaisaloite aidosti maksuttoman toisen asteen puolesta on kerännyt jo yli 10 000 allekirjoitusta. Aloite on tärkeä, sillä 15-vuotias on liian nuori luopumaan unelmistaan.

Hanna Huumonen
hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden asiantuntija
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry

 

Blogi: Amisten tulisi olla syrjinnästä ja häirinnästä vapaita alueita

Julkaistu AMKE:n blogissa 4.12.2017

Syksyn aikana ahdistelun, häirinnän ja syrjinnän kokemukset ovat nousseet vahvasti esille mediassa. On tärkeää, että kokemukset häirinnästä ja syrjinnästä tuodaan näkyviksi, koska usein vasta silloin ongelmiin osataan tosiasiallisesti puuttua. Nämä haasteet koskettavat myös ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita. Joulukuussa julkaistavan Amisbarometri-tutkimuksen valossa syrjinnän ja häirinnän kokemukset näyttävät erityisesti kasaantuvan vieraskielisille amisopiskelijoille. Olen nostanut tässä kirjoituksessa esille tähän teemaan liittyviä tuloksia 13.12. julkaistavasta tutkimuksesta.

Etniseen tai kulttuuriseen taustaan liittyvä syrjintä tai halventaminen on yleisintä niillä opiskelijoilla, jotka puhuvat vanhempiensa kanssa jotain muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Heistä 24 prosenttia kokee tulleensa syrjityksi etnisen tai kulttuurisen taustansa perusteella. Syrjintää on koettu sekä opettajien (6 %), muiden opiskelijoiden (13 %) että näiden molempien (6 %) taholta. Suomenkielisistä opiskelijoista syrjintää on kokenut yhteensä neljä prosenttia ja ruotsinkielisistä opiskelijoista 12 prosenttia.

Syrjinnän ja häirinnän kokemukset näyttävät kasautuvan vieraskielisille opiskelijoille. Myös seksuaalisen häirinnän ja kiusaamisen kokemukset ovat heillä yleisempiä kuin suomen- ja ruotsinkielisillä opiskelijoilla. Kaikissa näissä kieliryhmissä syrjintää ja häirintää koetaan pääasiassa muiden opiskelijoiden taholta, mutta merkille pantavaa on myös opettajien taholta koettu kiusaaminen etenkin vieraskielisten opiskelijoiden joukossa. Kiusaamiseksi määriteltiin kyselyssä fyysinen väkivalta, selän takana puhuminen, mitätöinti, ulkopuolelle jättäminen ja verkkokiusaaminen. Seksuaalista häirinnällä puolestaan tarkoitettiin esimerkiksi vastentahtoista intiimiä koskettelua, seksiin painostamista tai pakottamista sekä maksun tarjoamista seksistä.

Syrjinnästä ja häirinnästä vapaiksi alueiksi oppilaitoksilla on vielä pitkä matka. Keinoja syrjimättömyyden edistämiseksi löytyy kuitenkin aina strategiatasolta ihan arkipäivään.

Tsekkaa ainakin nämä asiat: Onko oppilaitoksessanne yhdenvertaisuussuunnitelma? Miten sen toteutumista mitataan vuositasolla? Onko oppilaitoksellanne häirintäyhdyshenkilötoimintaa? Miten häirintäyhdyshenkilöistä tiedotetaan opiskelijoille? Miten esteettömyys ja saavutettavuus huomioidaan oppilaitoksen tilaisuuksia järjestettäessä? Entä sukupuolten moninaisuus? Miten rasisminvastaisuus ja normikriittisyys näkyy opetuksen arjessa? Tarjotaanko henkilökunnalle riittävästi työkaluja ja koulutusta heterogeenisen opiskelijaporukan kohtaamiseen?

Tärkeintä on muistaa, että häirinnän ja syrjinnän puuttumisen mekanismeja ei voi ulkoistaa: työ yhdenvertaisuuden eteen lähtee meistä jokaisesta. Myös syrjimättömyys lähtee omasta toiminnastamme. Yhdenvertaista ja turvallista amisopiskelua edistetään kouluttamalla henkilökuntaa ja opiskelijoita kunnioittamaan toisten rajoja ja käsittelemään moninaisuutta arjessamme. Häirintä vaikuttaa kaikkiin oppilaitosyhteisön jäseniin eli vieraskielisten opiskelijoiden kiusaamisen vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle kuin vain heihin. Erityisesti oppilaitosten johto on päävastuussa siitä, että ammatillinen koulutus on jatkossakin kaikille hyvä paikka opiskella itselleen ammatti. Häirintä ja kiusaaminen vaikuttavat siihen, millainen yleinen ilmapiiri oppilaitoksissa vallitsee ja mitä pidetään sopivana.

On tärkeää, että syrjinnän ja häirinnän kokemukset otetaan aina vakavasti. Puuttumalla ongelmiin rakennamme yhdenvertaisempaa ja yhteisöllisempää oppilaitosyhteisöä, jossa sekä opiskelijoilla että henkilökunnalla on aidosti hyvä olla.

Amisbarometri-tutkimus julkaistaan ke 13.12.2017 klo 10. Julkaisutilaisuuteen on vapaa pääsy.
Kuva 1. Oletko kokenut, että oppilaitoksesi muut opiskelijat tai opettajat ovat syrjineet tai halventaneet sinua etnisen tai kulttuurisen taustasi perusteella?

Kuva 2. Kokemukset seksuaalisesta häirinnästä ja vähintään satunnaisesta kiusaamisesta äidinkielen mukaan

 

Blogi: Vihapuhe on vihateko

Julkaistu SAKKI ry:n blogissa 4.10.2017.

Myös sanat ovat tekoja. Suojele sanan­va­paut­ta­si — torju viha­pu­het­ta! #torjun­vi­ha­pu­het­ta

“Ei haukku haavaa tee” on histo­rial­li­sen huono sanan­par­si, jolla oikeu­te­taan jopa laiton­ta ilmai­sua arjes­sam­me. Sanat ovat tekoja. Vihapuhe on viha­te­ko ja myös verbaa­li­nen väki­val­ta jättää syviä arpia, vaik­kei­vat ne heti näkyi­si­kään iholla.

Vihapuhe on ilmai­sua, joka levit­tää, lietsoo, edistää tai oikeut­taa etnistä vihaa, ulko­maa­lais­vas­tai­suut­ta tai muuta vihaa, joka pohjaa suvait­se­mat­to­muu­teen.

Vihapuheella pyri­tään leimaa­maan koko­nai­sia ihmis­ryh­miä ja pelot­te­le­maan heitä hiljai­sik­si. Sananvapaus kuuluu ihan kaikil­le, mutta viha­pu­he vaaran­taa sanan­va­pau­den. Vihapuheeseen puut­tu­mi­nen ei ole sanan­va­pau­den vastus­ta­mis­ta, vaan sen turvaa­mis­ta.

 

Check-list: Miten suojelen itseäni ja muita vihapuheelta?

  • Aloita itses­tä­si! Mieti miten ilmai­set asioita. Kehtaisitko sanoa kasvo­tus­ten tutulle tai tunte­mat­to­mal­le ihmi­sel­le saman asian, jonka juuri olet kirjoit­ta­mas­sa someen? Seisotko sano­je­si takana vielä huomen­na? Entä kuukau­den tai vuoden päästä? Muista myös anteek­si­pyy­tä­mi­sen jalo taito, jos sanot tai kirjoi­tat jotakin harkit­se­ma­ton­ta. Me kaikki teemme joskus virhei­tä.
  • Puutu! Möyhöttikö se sama opis­ke­lu­ka­ve­ri taas kahvi­tauol­la jotain rasis­tis­ta? Älä vaikene, vaan huomau­ta asiasta. Teet samalla palve­luk­sen kave­ril­le, joka ei ole vielä ihan tajun­nut, että tuol­lai­nen käytös ei ole ok. Koskaan.
  • Kirjoittiko kave­ri­si jotakin ennak­ko­luu­lois­ta ja aggres­sii­vis­ta someen? Huomauta siitä. Joskus enter-herkkyytemme yllät­tää meistä maltil­li­sim­mat­kin some­so­tu­rit, joil­loin on hyvä, kun kaveri raken­ta­vas­ti huomaut­taa, ettei tuol­lai­nen kommen­toin­ti ole ok.
  • Uskalla blokata! Kadulla sinun ei tarvit­se jäädä kiltis­ti kuun­te­le­maan solvauk­sia tai rasis­tis­ta verbaa­liok­sen­nus­ta, ja sama pätee inter­ne­tiin: Sinun ei tarvit­se sietää aggres­sii­vis­ta älämö­löä sosi­aa­li­ses­sa medias­sa­kaan. Ei-toivotut tilit esimer­kik­si Facebookissa ja Twitterissä voi blokata tai hiljen­tää. Blokkaaminen pienen­tää myös trolli- ja viha­ti­lien yleisöä ja tavoit­ta­vuut­ta sekä viestii algo­rit­meil­le ei toivo­tus­ta sisäl­lös­tä. Kaikki voittaa!

Kolumni: Jokaisen onneni takana on tragedia

Julkaistu Demokraatissa 25.1.2017

Otan Instagramiin kuvan minusta ja ystävästäni. Se on tärkeä hetki minulle, sillä usein muulloin tunnen syvää yksinäisyyttä muutettuani vieraaseen maahan lyhyellä varoitusajalla.

Kiitän entistä yhteisöäni menneistä vuosista ylitsevuotavan iloisesti, vaikka sen taustalla vellovat valtapelit saivat minut melkein jättämään leikin kesken. Kirjoitan vitsikkään päivityksen, jossa pyydän nettiuhkailijoitani ilmoittamaan etukäteen mahdollisesta erityisruokavaliostaan tullessaan kylään, kun internetin natsit uhkasivat tulla ovelleni ”opettamaan suvakille tapoja”.

Tosiasiassa kävelin kuukauden turvasumutin taskussani ja hädin tuskin poistuin kotoani, koska minua pelotti. Jokaisen jakamani onnenhetken takana on tragedia.

Luon jatkuvasti sosiaalisessa mediassa positiivista narratiivia elämästäni. Korostamalla onnistumisia ja onnentunteita tarinassani, se vahvistuu ja realisoituu. Se on kuitenkin vain jäävuoren huippu: välillä elämä on ihan hanurista, vaikken niitä hetkiä liitäkään sosiaalisen median narratiiviin.

Jaan sosiaalisessa mediassa muitakin asioita. Mielipiteitä. Ne ovat kuitenkin usein harkittuja loppuun asti, sillä jakamalla keskeneräisiä ajatuksia, olisin haavoittuvaisempi. Samalla kuitenkin suljen oven jo etukäteen monelta hedelmälliseltä keskustelulta ja uudelta oppimismahdollisuudelta.

Mitä jos kertoisin sosiaalisessa mediassa vain vastoinkäymisistäni? Siitä, kun tein töissä tyhmän virheen ja tunsin itseni huonoksi ja epäpäteväksi. Sillä yleensä saan töissä paljon onnistumisen kokemuksia. Siitä, kuinka söin taas tosi epäterveellisesti ja repsahdin myös tupakkalakosta. Olin jo elänyt terveellisesti ja esimerkillisesti monta kuukautta. Siitä, kuinka menetin yöunet vihapostien takia.

Samaan aikaan voimaannun päivittäin positiivisista viesteistä tutuilta ja tuntemattomilta. Jokaisen jakamani tragedian takana olisi kuitenkin onni.

Uudenvuodenlupaukseni on kerrankin uskaltaa olla haavoittuvainen. Haluan uskaltaa rikkoa täydellisen tarinani silloin tällöin ja altistaa itseni muullekin, kuin teflonista tehdyille valmiille ajatuksille.

Onni tuntuu onnelta juuri silloin, kun sen vastaparina on myös niitä huonompia hetkiä.


Kasvot peilissä

Julkaistu Demokraatissa 15.9.2016.

Kun katson peiliin, tällä hetkellä sieltä katsovat takaisin aikamoiset silmäpussit. Välillä valvon öitä, kun herään innostuneena siitä, että muutan kohta Brysseliin.

Kun mietin aikaani Sonkissa ja ylipäätään sd-liikkeessä, haluan, että minulla on peiliin katsoessani tunne, että pystyn seisomaan tekemieni asioiden takana. Että kestän katsoa itseäni peilistä. Välillä on kausia, jolloin sanon itselleni, että ”älä unohda sitä, kuka olet”. Täytyy muistaa, että aina ei voi miellyttää kaikkia. On tehtävä se, mikä on oikein. Välillä se on raskasta, ja välillä tämä poliittinen peli vain on sellaista, että siitä tulee niitä silmäpusseja.

Haluan pysyä aitona itsenäni. Olla vielä viidenkymmenen vuoden päästä se vähän sinisilmäinen, kiroileva feministi, mitä olen tänäkin päivänä. En tahdo harmaantua henkisesti. Haluan edelleen kulkea nahkatakissa ja Pokemon-paidassa.
Katsoessani peiliin on hienoa tajuta, että olen oikeasti tässä, olen olemassa ja olen päässyt tekemään tosi siistejä juttuja. Se ei ole mitenkään itsestäänselvää. Teini-iässä, kun olimme äitini kanssa juuri muuttaneet Heinolaan, elin aika vaikeita aikoja. Oli epävarmaa, että pystynkö valmistumaan yläasteelta, mitä teen elämälläni – vai teenkö mitään. Ne olivat todella rankkoja aikoja silloin nuorena.

Silloin kuitenkin ymmärsin, mitä oikeasti tarkoittaa, kun on olemassa hyvinvointiyhteiskunta, jossa on turvaverkot, joista pystyy ponnistamaan eteenpäin. Olen kiitollinen, että ymmärsin niiden tärkeyden. Olen myös kiitollinen siitä, että olen nyt tässä.

Näiden kokemusten takia minusta on tullut myös demari. Toivon ettei kukaan joudu käymään niin syvällä, ja synkässä paikassa, missä minä olen joutunut käymään tosi nuorena. Ja jos joutuu, toivon, että on olemassa tukea, jonka avulla sieltä pääsee ylös. Joka päivä, kun katson itseäni peiliin, muistan sen, miten siistiä on, kun olen nyt tässä.
Haluan olla sellainen ihminen, joka innostaa ja nostaa muita. Kukaan ei pysty yksin nousemaan.

 

Hanna Huumonen on SONK ry:n puheenjohtaja ja aloittaa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren (sd.) avustajana lokakuun 2016 alussa.

 

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 15.9.2016.

Opittaisiinko jo virheistämme?

Julkaistu Demokraatissa 8.5.2015.

Suomen sosialidemokraattinen puolue on puolustanut sivistystä ja maksutonta koulutusta koko olemassaolonsa ajan. Maksuttomalla koulutuksella turvataan paitsi kansalaisten tasa-arvoiset mahdollisuudet ja sosiaalinen liikkuvuus, myös demokratian toimivuus.

SDP siirtyi kuitenkin viime puoluekokouksessaan porvaripuolueiden hikiseen kylkeen hyväksyessään aloitteen, jonka mukaan puolueen tulee toimia niin, että EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta voidaan periä lukukausimaksuja.

Lukukausimaksuja on kokeiltu aiemmin sekä Suomessa (2010 vuonna aloitettu kokeilu) että Ruotsissa – molemmissa negatiivisin tuloksin. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman seuranta- ja arviointityöryhmän loppuraportissa todettiin, etteivät lukukausimaksut onnistuneet edistämään kansainvälistymistä, kasvattamaan korkeakoulutuksen vetovoimaa, vieraskielisten tutkintojen laatua tai edes tuomaan taloudellista tuottoa tai säästöjä.

Ruotsissa lukukausimaksukokeilu tuotti tappiota ja ulkomaalaisten opiskelijoiden osuus tippui ensimmäisenä vuonna yli 90 prosenttia. Tanskassa ei vielä vuosienkaan jälkeen ole palattu EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden määrässä entisiin lukuihin.

***

Maksuja on ajettu erilaisilla verukkeilla. On jopa peitelty näitä maksuja kehitysyhteistyön huntuun rakentamalla vähävaraisille opiskelijoille stipendijärjestelmää kehitysyhteistyövaroistamme.

Harmi vain, ettei kehitysyhteistyövarojen käyttö lukukausimaksujen kattamiseen täytä kehitysavuksi laskettavan tuen kriteerejä. Kehitysyhteistyövaroihin voidaan lukea vain apu, joka täyttää OECD:n niin sanotut ODA-kriteerit. Apu on suunniteltava kehittyvän maan tarpeista lähtien, ei oman maan työllisyyspolitiikkaa tukevan aivoviennin rahoittamiseksi. Kehittynyt maa ei voi maksaa kehitysapua itselleen.

Lukukausimaksut eivät edistä kansainvälistymistä, eivät tuo lisärahaa korkeakouluille tai valtiolle, eivätkä myöskään korjaa koulutustarjonnan rakenteellista ongelmaa.

Koulutuksen maksuttomuus on yksi tärkeimmistä syistä tulla Suomeen opiskelemaan. Lukukausimaksuja on perusteltu koulutusviennillä. Hintalapun laittaminen nykyisille opinnoille ei ole innovatiivista koulutusvientiä, eivätkä opiskelijat ole tuottoisa asiakasryhmä.

Lukukausimaksukeskustelu vain jarruttaa oikeaa keskustelua koulutusviennistä. Myös Yliopistojen opetusalan liitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat kertoneet olevansa huolestuneita lukukausimaksujen vahingollisista seurauksista yliopistojen kansainvälistymiselle.

Jopa Saksa on päättänyt poistaa lukukausimaksut, sillä liittotasavalta huomasi maksujen olevan sosiaalisesti epätasa-arvoisia, eivätkä ne kannusta alemmasta sosioekonomisesta luokasta tulevia opiskelemaan. Aika sosialidemokraattisia tuulahduksia saksalaisessa koulutuspolitiikassa, väittäisin.

Tässä suhteessa ihailen Saksaa: he oppivat virheestään. Me voisimme tehdä saman täällä Suomessa ja unohtaa koko lukukausimaksukeskustelun. Tai vielä parempaa: voisimme oppia jo muiden virheistä.

Puolueemme menettää päivittäin jäseniä ikääntymisen vuoksi. Opiskelijoiden ja nuorison kannatus on puolueen jatkuvuuden kannalta erittäin tärkeää. SDP:n tulisi siis saada saman verran uusia jäseniä kuin se jatkuvasti menettää. Tällä hetkellä SDP:n opiskelijakannatus on todella alhainen. Mielikuva, joka nuorena puolueesta syntyy, leimaa mielikuvaa SDP:stä myös vanhempana.

On epäuskottavaa puhua SDP:stä sivistyksen puolueena tai vaatia Suomea maailman osaavimmaksi maaksi, jos samaan aikaan asetetaan hintalappuja koulutukselle ja erotellaan opiskelijoita syntyperän mukaan.