Avainsana: työväenhuumonen

Nuoret Demariehdokkaat: Suomi tarvitsee energiaremontin!

Energia-ala on murroksessa. Älykkään energiakäytön ratkaisut edistyvät nopeasti ja uusiutuva energia on tehnyt läpimurron. Ilmastonmuutos voidaan torjua, jos tartumme jo tänään mahdollisuuteen ja aloitamme määrätietoiset toimenpiteet fossiilisista polttoaineista luopumiseksi.   Puhtaan teknologian buumi, cleantech, synnyttää huimat näkymät alan teollisuudelle. Työpaikat syntyvät sinne, missä kotimarkkinat toimivat. Suomella on tähän kasvuun kaikki edellytykset, mutta toistaiseksi ajamme vielä käsijarru päällä nojaten vanhan maailman…

Uskonnonvapaus toteutuu vain kirkon ja valtion erottamisella

Julkaistu Keskisuomalaisessa 17.2.2015 Keskisuomalaisen pääkirjoitus 15.2. puolusti uskontojen asemaa Suomessa. Uskonnonvapaus on tärkeää, mutta tämän vapauden tulee toteutua tasapuolisesti kaikkia uskontokuntia kunnioittaen. Uskonnonvapaus toteutuu vasta silloin, kun valtio on uskontoihin nähden puolueeton. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi valtiokirkkoa, jotka perivät jäsenmaksunsa verotuksen kautta. Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko ovat siis erityisasemassa muihin uskontokuntiin nähden. Näillä kahdella instituutiolla on julkisoikeudellinen asema…