Kasvot kampanjan takana

Haluamme kampanjallamme edistää yhteiskunnallista keskustelua ja parantaa edes hitusen maailmaa siinä samalla. Silloin kampanjan tekeminen on mielekästä ja sen jälki yhteiskuntaan on enemmän kuin yhden ehdokkaan saama äänimäärä.

Saimme kampanjaan mukaan Aimalin, joka on loistava ammattilaisvalokuvaaja ja dokumentaristi. Ostimme häneltä alla olevat upeat valokuvat. Aimal on myös turvapaikanhakija Afganistanista. Hän joutui lähtemään aikanaan Afganistanista, koska opetti siellä naisia lukemaan.

lisää…

Nuorten äänillä voisimme tehdä pienen vallankumouksen

Vaalitulos voisi olla hyvin erilainen, jos kaikki nuoret äänestäisivät. Tuoreen Nuorisobarometrin mukaan nuorten kiinnostus politiikkaan on nousussa. Se on demokratian kannalta loistava uutinen.

Samalla varsinainen äänestysaktiivisuus vaihtelee Suomessa äänioikeutettujen koulutustason ja iän mukaan. Vaaliuurnilla käyvät todennäköisimmin korkeimmin koulutetut keski-ikäiset. Heistä ääntänsä käyttää yli 90 prosenttia. Meidän nuorten tulevaisuuslinjasta päättävät siis useimmiten vanhemmat ja hyvätuloiset ihmiset. Ei ihme, että välillä tuntuu siltä, että nuoret unohdetaan päätöksenteossa

lisää…

Kyllä, meidän tulisi olla huolissamme informaatiovaikuttamisesta

Huoli informaatiovaikuttamisesta herää aina vaalien alla. Ilmiö ei kuitenkaan tapahdu vain vaalien kynnyksellä, vaan vaikuttaminen on jatkuvaa, pitkäjänteistä ja systemaattista. Sen tavoitteena on tuhota kansallinen tarinamme – siis yhtenäinen, suomalainen yhteiskuntamme (VNK 2017). Eripuraa luodaan Puolustusvoimien mukaan sekä salakavalalla vaikuttamisella että tökeröllä hämmentämisellä. Kumpikin ovat osa laajempaa informaatiopelotetta. (Puolustusvoimat 2016).  

lisää…