Julkaistu OLL:n blogissa 15.10.2014
OLL on ottanut lähihistoriansa aikana usein kantaa myös muiden koulutusasteiden liikuntaan liittyvään keskusteluun. Tästä syystä lähestyimmekin perusopetuksen opetussuunnitelman liikunnan työryhmää ajatuksillamme paremman koululiikunnan puolesta.
Koululiikunnan traumat ovat usein esille nouseva asia, johon mekin OLL:ssa törmäämme jatkuvasti: nämä traumat nimittäin heijastuvat myös korkea-asteelle, joka onkin viimeinen institutionaalinen nivelvaihe, jossa niihin voi puuttua ja – ennenkaikkea – jossa niitä voi purkaa.
Tahtoisinkin tässä blogikirjoituksessa tuoda estradille muutaman tärkeän seikan, jolla voisimme parantaa koululiikuntaa jatkossakin.
1. Koululiikunnan sukupuolittuneisuuden purkaminen
Sukupuolisensitiivisyyttä korostetaan jo luokanopettaja- ja varhaiskasvatuskoulutuksessamme, mutta sen jalkauttaminen käytäntöön vaatii opetussuunnitelmiin uudistuksia.
Perusopetussuunnitelmassa halutaan edistää oppilaiden tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta – mikä onkin perusopetuksen tehtävä luonnoksen kirjauksen mukaan – sekä edistää sukupuolten tasa-arvoa. Näin ollen liikunnankin tulisi edistää sukupuolten tasa-arvoa.
Tulevassa tasa-arvolaissa sukupuolivähemmistöjen tasa-arvo tulee voimakkaasti lain piiriin (mitä se ei tähän mennessä ole ollut). Joten jos liikunnassa halutaan olla ajan tasalla, tulisi tasa-arvo ymmärtää myös asiana joka koskee sukupuolivähemmistöjä. Liikunnan perusopetuksen piirissä tulisi huomioida kirjauksessa sekä sukupuoli- että seksuaalivähemmistöt. Tästä oivallinen kirjaus tulevaan opetussuunnitelmaan voisi olla esimerkikisi ”Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien oppilaiden yhdenvertainen mahdollisuus liikuntaan on varmistettava.”
Asian edistämiseksi helppo ja konkreettinen keino on tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistäminen. Esimerkiksi Helsingissä tähän suuntaan ollaankin jo menossa. Tämä palvelisi myös trans- ja muusukupuolisia lapsia, jotka eivät koe sopivansa kahteen perinteiseen sukupuolilokeroon. Myös koululaitostasolla unisex-vessojen ja pukuhuoneiden saatavuus olisi tärkeää näiden ryhmien kannalta.
2. Koululiikunnan kilpailukeskeisyyden purkaminen
Koululiikunnasta tulisi poistaa numeeriset arvosanat ja siirtää kilpailullista fokusta oppilaan oman liikkuvan kehon tutkimiseen, sen taitoihin ja mahdollisuuksiin. Liikunnan ilon voi tukahduttaa helposti muihin vertailemalla, mutta siirtämällä huomion oppilaan omiin vahvuuksiin ja itsensä voittamiseen, säilyy liikunnan ilo läpi koko elämänkaaren.
Numeerinen arvostelu ei tarkoita lahjakkaiden sorsimista: lukioissa on mahdollista suorittaa liikuntadiplomi, ja tälläinen järjestelmä voitaisiin halutessa tuoda myös perusopetuksen piiriin. Tiedostamme, että numeerisen arvostelun poistamisen problematiikkaan liittyy toistaiseksi opetussuunnitelmatyöryhmien ulottumattomissa olevia, pakollisia kouluaineita sääteleviä lakipykäliä, mutta näitäkin tulisi tarkastella kriittisesti taito- ja taideaineiden osalta. Laki on meitä varten, emme me lakia varten.
3. Mahdollisuuksien turvaaminen oppilaan perheen sosioekonomisesta asemasta huolimatta
Lajien kirjoa koululiikunnassa tulisi miettiä puhtaalta pöydältä, eikä pelkkien traditioiden valossa. Esimerkiksi hiihto on hieno, kansallinen urheilulajimme, mutta onko sen paikka peruskoulun pakollisessa liikunnanopetuksessa? Kaikilla perheillä ei ole varaa hankkia uusia Peltosia ja välineiden kilpavarustelu voi aiheuttaa jopa kiusaamistilanteita. Välineiden lainaamismahdollisuuksissa (ja laadussa) on toki kuntakohtaisia eroja. Tutustuttaminen monipuolisesti eri lajeihin on tärkeä osa liikuntakulttuuriamme, mutta se tulisi tehdä ihmettelyn ja kokeilun kautta, ei suorittamisen ja mittaamisen keinoin.
Uusi opetussuunnitelmaluonnos liikunnan osalta on nyt jo hyvin (positiivisella tavalla) poikkeuksellinen ja moderni. Siitä haluammekin kiittää työryhmää lämpimästi. Teette tärkeää työtä.
Hanna Huumonen Koululiikunnasta aikoinaan traumatisoitunut OLL:n puheenjohtaja