Poliittiset nuorisojärjestöt ovat järjestäneet vuosittain politiikan sisäänmarsseja oppilaitoksiin tuodakseen tietoutta kansalaisaktiivisuudesta kaikille koulutusasteille.
Osa opinahjoista toivottaa järjestöt tervetulleiksi esimerkiksi kuntavaalien aikaan erilaisten kriittistä ajattelua tukevien paneelien muodossa. Toiset oppilaitokset sulkevat ovensa ja haluavat pitää politiikan tiukasti erossa oppilaitoksesta.
Politiikka-sanalla voi toisinaan olla kitkerä maku, mutta sitä tärkeämpänä tulisikin nostaa esille kansalaisaktiivisuus. Aktiivinen kansalainen tunnistaa omat oikeutensa ja velvollisuutensa, käsittelee kriittisesti tietoa ja selviää sosiaalisessa viidakossa toisia ihmisiä kunnioittaen.
Tälläinen kansalainen huolehtii itsestään ja ottaa vastuuta. Järjestötoiminta – oli se sitten poliittista tai ei-poliittista – kehittää näitä taitoja. Se myös kannustaa nuoria osallistumaan yhteisiin asioihin demokraattisesti.
Kansalaisaktiivisuuteen kannustaminen etenkin ammattiopistoissa voisi nostaa täysi-ikäisten toisen asteen opiskelijoiden äänestysprosenttia, jolloin myös uuden sukupolven ääni saataisiin kuulumaan päätöksenteossa.
Kansalaisaktiivisuuteen voi innostaa monilla eri keinoilla toisella asteella.
Ensimmäinen niistä on oppilaitosten ovien ja tiedotusväylien avaaminen moninaisille järjestöille. Yhteiskuntataitojen kursseja tulisi tarjota enemmän ammattiopistojen valinnaisissa opinnoissa. Opintoviikkoja voisi tarjota aktiivisesta järjestötoiminnasta.
Kansalaisaktiivisuus sivistää nuoria kasvattaen heistä ajattelevia yhteiskunnan jäseniä, jotka ovat oppilaitoksesta valmistuttuaan valmiita työelämään – ja arkielämän haasteisiin ylipäätään.
Kansalaiskaktiivisuus on demokratian vahvistamista, eikä sen tulisi katsoa koulutusastetta.
Osa opinahjoista toivottaa järjestöt tervetulleiksi esimerkiksi kuntavaalien aikaan erilaisten kriittistä ajattelua tukevien paneelien muodossa. Toiset oppilaitokset sulkevat ovensa ja haluavat pitää politiikan tiukasti erossa oppilaitoksesta.
Politiikka-sanalla voi toisinaan olla kitkerä maku, mutta sitä tärkeämpänä tulisikin nostaa esille kansalaisaktiivisuus. Aktiivinen kansalainen tunnistaa omat oikeutensa ja velvollisuutensa, käsittelee kriittisesti tietoa ja selviää sosiaalisessa viidakossa toisia ihmisiä kunnioittaen.
Tälläinen kansalainen huolehtii itsestään ja ottaa vastuuta. Järjestötoiminta – oli se sitten poliittista tai ei-poliittista – kehittää näitä taitoja. Se myös kannustaa nuoria osallistumaan yhteisiin asioihin demokraattisesti.
Kansalaisaktiivisuuteen kannustaminen etenkin ammattiopistoissa voisi nostaa täysi-ikäisten toisen asteen opiskelijoiden äänestysprosenttia, jolloin myös uuden sukupolven ääni saataisiin kuulumaan päätöksenteossa.
Kansalaisaktiivisuuteen voi innostaa monilla eri keinoilla toisella asteella.
Ensimmäinen niistä on oppilaitosten ovien ja tiedotusväylien avaaminen moninaisille järjestöille. Yhteiskuntataitojen kursseja tulisi tarjota enemmän ammattiopistojen valinnaisissa opinnoissa. Opintoviikkoja voisi tarjota aktiivisesta järjestötoiminnasta.
Kansalaisaktiivisuus sivistää nuoria kasvattaen heistä ajattelevia yhteiskunnan jäseniä, jotka ovat oppilaitoksesta valmistuttuaan valmiita työelämään – ja arkielämän haasteisiin ylipäätään.
Kansalaiskaktiivisuus on demokratian vahvistamista, eikä sen tulisi katsoa koulutusastetta.
Hanna Huumonen
puheenjohtaja
Jyväskylän sosialidemokraattiset nuoret ja opiskelijat
