Julkaistu TULaviisissa 3.9.2014
Transihmisten osallistumismahdollisuudet liikuntaan ja urheiluun puhuttavat. Mediassa kohahdettiin, kun sukupuolensa korjannut Vera Räsänen kertoi avoimesti kohtaamistaan ennakkoluuloista urheilukentillä. Hänen oman kotikylänsä pienet piirit olivat yllättäen valmiiimpia hyväksymään hänet omana itsenään, kuin karu urheilumaailma.
Sivustakatsojalle järkyttävintä lienevät penkkiurheilijoiden kommentit Veran tapauksesta. Liian usein luullaan, että ihminen vaihtaisi sukupuoltaan kuin paitaa miehestä naiseksi paremman urheilutuloksen toivossa. Tälläiset asenteet ovat erityisen alentavia ja myös argumentteina epäpäteviä, sillä urheilussa epäreilua kilpailuetua ei synny hormonihoitojen pudottaessa transnaisten testosteronitason synnynnäisten naisten tasolle. Lihasmassa ja -voima siis vähenevät.
Eräs kommentoija totesi, että “kohta naisten sarja on täynnä pelkkiä transihmisiä!”. Mihin väite perustuu? Ja entäs sitten, jos olisikin? Se, että ihminen saisi ilmentää omaa sukupuoli-identiteettiään hyväksytysti olisi suuri voitto yhdenvertaisuudelle myös urheilumaailmassa.
On useita lajeja, joissa sukupuoleen perustuvat sarjat vaikuttavat keinotekoisilta, kuten shakki, bridge tai ammunta. Kuitenkaan sarjoista ei ole luovuttu, vaikka aika ehkä olisikin.
Jos sen sijaan fyysisimmissä lajeissa ei olla valmiita vielä purkamaan sukupuolittuneisuutta, voisi ensiaskeleena olla sekasarjojen nostaminen yhdeksi pakolliseksi sarjamuodoksi kahden muun lokeron rinnalle. Tämä palvelisi transihimisiä ja hälventäisi urheilun sukupuolittuneisuutta.
Siirrytään vielä urheilumaailmasta kuntoliikunnan piiriin. Transihmisiä syrjivät rakenteet näkyvät myös päivittäin liikuntapalveluissamme. Tasa-arvovaltuutetulle on tehty kanteluita sukupuoltaan korjanneiden asemasta liikuntapalveluiden käyttäjinä. Ongelmana ovat esimerkiksi uimahallien ja muiden liikuntatilojen puku- ja pesuhuoneet, joissa ei ole intimiteettisuojaa.
Intimiteettisuoja olisi tärkeä mahdollistaa aina. Kaikkien kehot, esimerkiksi transihmiset tai intersukupuoliset, eivät vastaa totuttua kuvaa miehestä tai naisesta. Pelkän juridisen ja sosiaalisen sukupuolensa korjanneen henkilön tarve intimiteettisuojaan voi olla jatkuva.
Saavutettavuuden eteen tehdyt ratkaisut voivat käytännössä olla todella pieniä. Yhdelläkin unisex-vessalla voi olla valtava merkitys yhdenvertaisuudelle ja transihmisten mahdollisuudelle osallistua liikuntaan ja urheiluun. Toistaiseksi asenteemme ja pukukoppimme ovat usein sosiaalisesti liian ahtaita, jotta kaikki tuntisivat olonsa turvalliseksi ja hyväksytyiksi liikuntapalveluiden käyttäjinä. Työtä yhdenvertaisuuden eteen on vielä paljon edessä sekä liikuntapalveluissa että seuratoiminnassa. Haluammeko näyttää esimerkkiä vai tulla jälkijunassa?
Hanna Huumonen
Kirjoittaja on Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja
