Julkaistu mm. Keskisuomalaisessa 12.12.2017.
Lähes joka viides ammattiin opiskeleva joutuu tinkimään menoistaan ja lähes joka kymmenes kokee raha-asioiden tuottavan jatkuvasti hankaluuksia. Suurimmassa taloudellisessa ahdingossa elävät lapsiperheelliset opiskelijat, erityisesti yksinhuoltajat. Amisopiskelijoista yhä useampi ottaa myös pikavippejä tai kulutusluottoja. Näitä huolestuttavia lukuja amisten toimeentulosta kertoo keskiviikkona julkistettava Amisbarometri-tutkimus.
Tutkimus toteutettiin edellisen kerran vuonna 2015, jolloin kahdeksan prosenttia opiskelijoista oli ottanut pikavippejä tai kulutusluottoja. Nyt kaksi vuotta myöhemmin osuus on noussut 17 prosenttiin. Pikavipit ovat yhteydessä toimeentulon niukkuuteen, sillä kaikkein heikoimmin toimeen tulevista opiskelijoista peräti 30 prosenttia on turvautunut pikavippeihin tai kulutusluottoihin. Taloudellinen ahdinko kasautuu erityisesti yksin asuville ja perheellisille opiskelijoille. Yksin asuvista 21 prosenttia ja perheellisistä opiskelijoista 34 prosenttia on ottanut pikavippejä tai kulutusluottoa, kun vastaava osuus vanhempien luona asuvilla opiskelijoilla on 11 prosenttia.
Yksi lääke amisten toimeentulon parantamiseksi on aidosti maksuton toinen aste. Amisopiskelijoilla on velvollisuus hankkia itse opinnoissa välttämättömät opiskelutarvikkeet, joiden hinta voi alasta riippuen nousta hyvinkin korkeaksi. Joskus hinta on voinut nousta jopa niin korkeaksi, ettei opiskelijalla ole yksinkertaisesti varaa hakeutua opintoihin tai jatkaa niitä.
Esimerkiksi kampaajakoulutuksessa jo ensimmäinen työvälinepaketti saattaa maksaa 700 euroa. Kokkiopiskelijoiden työvälineiden hinta voi nousta nopeasti jopa 1400 euroon. Media-assistentin kukkaroa keventävät erilaisten tietokoneo-ohjelmien lisenssimaksut ja kallis läppäri.
Vuonna 2018 julkaistavan Nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan jopa neljännes toisen asteen tutkinnon keskeyttäneistä kertoo, että rahan puute on ollut vaikuttamassa siihen, että opinnot ovat jääneet kesken. Ilman tutkintoa ja koulutuspaikkaa olevista nuorista lähes puolet on joutunut karsimaan tai luopumaan opinnoistaan rahan puutteen takia. Perustuslain 16. pykälä edellyttää, että peruskoulun jälkeinen koulutus on oltava yhdenvertaisesti kaikkien nuorten ulottuvilla ja nykyiset työmarkkinatkin edellyttävät vähintään toisen asteen tutkintoa. Tällä hetkellä kansalaisaloite aidosti maksuttoman toisen asteen puolesta on kerännyt jo yli 10 000 allekirjoitusta. Aloite on tärkeä, sillä 15-vuotias on liian nuori luopumaan unelmistaan.
Hanna Huumonen
hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden asiantuntija
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry