 |
| Keskisuomalainen haastatteli minua eSportsista. |
KSML: Onko urheilua ilman liikuntaa?
Blogi: Kolme pointtia paremman koululiikunnan puolesta
Julkaistu OLL:n blogissa 15.10.2014
OLL on ottanut lähihistoriansa aikana usein kantaa myös muiden koulutusasteiden liikuntaan liittyvään keskusteluun. Tästä syystä lähestyimmekin perusopetuksen opetussuunnitelman liikunnan työryhmää ajatuksillamme paremman koululiikunnan puolesta.
Koululiikunnan traumat ovat usein esille nouseva asia, johon mekin OLL:ssa törmäämme jatkuvasti: nämä traumat nimittäin heijastuvat myös korkea-asteelle, joka onkin viimeinen institutionaalinen nivelvaihe, jossa niihin voi puuttua ja – ennenkaikkea – jossa niitä voi purkaa.
Tahtoisinkin tässä blogikirjoituksessa tuoda estradille muutaman tärkeän seikan, jolla voisimme parantaa koululiikuntaa jatkossakin.
1. Koululiikunnan sukupuolittuneisuuden purkaminen
Sukupuolisensitiivisyyttä korostetaan jo luokanopettaja- ja varhaiskasvatuskoulutuksessamme, mutta sen jalkauttaminen käytäntöön vaatii opetussuunnitelmiin uudistuksia.
Perusopetussuunnitelmassa halutaan edistää oppilaiden tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta – mikä onkin perusopetuksen tehtävä luonnoksen kirjauksen mukaan – sekä edistää sukupuolten tasa-arvoa. Näin ollen liikunnankin tulisi edistää sukupuolten tasa-arvoa.
Tulevassa tasa-arvolaissa sukupuolivähemmistöjen tasa-arvo tulee voimakkaasti lain piiriin (mitä se ei tähän mennessä ole ollut). Joten jos liikunnassa halutaan olla ajan tasalla, tulisi tasa-arvo ymmärtää myös asiana joka koskee sukupuolivähemmistöjä. Liikunnan perusopetuksen piirissä tulisi huomioida kirjauksessa sekä sukupuoli- että seksuaalivähemmistöt. Tästä oivallinen kirjaus tulevaan opetussuunnitelmaan voisi olla esimerkikisi ”Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien oppilaiden yhdenvertainen mahdollisuus liikuntaan on varmistettava.”
Asian edistämiseksi helppo ja konkreettinen keino on tyttöjen ja poikien koululiikuntatuntien yhdistäminen. Esimerkiksi Helsingissä tähän suuntaan ollaankin jo menossa. Tämä palvelisi myös trans- ja muusukupuolisia lapsia, jotka eivät koe sopivansa kahteen perinteiseen sukupuolilokeroon. Myös koululaitostasolla unisex-vessojen ja pukuhuoneiden saatavuus olisi tärkeää näiden ryhmien kannalta.
2. Koululiikunnan kilpailukeskeisyyden purkaminen
Koululiikunnasta tulisi poistaa numeeriset arvosanat ja siirtää kilpailullista fokusta oppilaan oman liikkuvan kehon tutkimiseen, sen taitoihin ja mahdollisuuksiin. Liikunnan ilon voi tukahduttaa helposti muihin vertailemalla, mutta siirtämällä huomion oppilaan omiin vahvuuksiin ja itsensä voittamiseen, säilyy liikunnan ilo läpi koko elämänkaaren.
Numeerinen arvostelu ei tarkoita lahjakkaiden sorsimista: lukioissa on mahdollista suorittaa liikuntadiplomi, ja tälläinen järjestelmä voitaisiin halutessa tuoda myös perusopetuksen piiriin. Tiedostamme, että numeerisen arvostelun poistamisen problematiikkaan liittyy toistaiseksi opetussuunnitelmatyöryhmien ulottumattomissa olevia, pakollisia kouluaineita sääteleviä lakipykäliä, mutta näitäkin tulisi tarkastella kriittisesti taito- ja taideaineiden osalta. Laki on meitä varten, emme me lakia varten.
3. Mahdollisuuksien turvaaminen oppilaan perheen sosioekonomisesta asemasta huolimatta
Lajien kirjoa koululiikunnassa tulisi miettiä puhtaalta pöydältä, eikä pelkkien traditioiden valossa. Esimerkiksi hiihto on hieno, kansallinen urheilulajimme, mutta onko sen paikka peruskoulun pakollisessa liikunnanopetuksessa? Kaikilla perheillä ei ole varaa hankkia uusia Peltosia ja välineiden kilpavarustelu voi aiheuttaa jopa kiusaamistilanteita. Välineiden lainaamismahdollisuuksissa (ja laadussa) on toki kuntakohtaisia eroja. Tutustuttaminen monipuolisesti eri lajeihin on tärkeä osa liikuntakulttuuriamme, mutta se tulisi tehdä ihmettelyn ja kokeilun kautta, ei suorittamisen ja mittaamisen keinoin.
Uusi opetussuunnitelmaluonnos liikunnan osalta on nyt jo hyvin (positiivisella tavalla) poikkeuksellinen ja moderni. Siitä haluammekin kiittää työryhmää lämpimästi. Teette tärkeää työtä.
Hanna Huumonen Koululiikunnasta aikoinaan traumatisoitunut OLL:n puheenjohtajaMielipide: Epävarmuus surmaa talouskasvun
Julkaistu Keskisuomalaisessa 11.10.2014
Kun ihminen ei palkkapäivänä tiedä, näkeekö vielä seuraavan palkanmaksun, hän laittaa suuren osan rahastaan säästöön.
Kun työntekijä ei voi olla varma, maksetaanko hänelle tulevaisuudessa säällistä eläkettä, joutuu hän säästämään vanhuuden varaksi.
Kun vanhempi on epävarma, saako hänen lapsensa tulevaisuudessa opiskella maksutta, on hänellä syy varmuuden vuoksi säästää mahdollisia lukukausimaksuja varten.
Yksittäisen ihmisen säästämisessä ei ole mitään vikaa ja monia hankintoja varten säästäminen on välttämätöntä. Mutta jos Suomen kaltaisessa pienessä kansantaloudessa kaikki alkavat säästää samaan aikaan, ei raha liiku. Se tarkoittaa sitä, että yrityksillä ei ole maksuhalukkaita asiakkaita, ne eivät voi työllistää, eikä verotuloja synny.
Kun kuluttajat eivät uskalla kuluttaa, yritykset eivät uskalla investoida, uusia työpaikkoja ei synny, eikä talouskasvu lähde käyntiin. Epävarmuus tuottaa irtisanomisia, mikä taas vahvistaa epävarmuuden kierrettä.
Yrittäjyyteen kuuluu aina riski. Mutta riskin vaikutusta yrittäjän henkilökohtaiseen hyvinvointiin voidaan vähentää parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa.
Yrityksen perustamisen ja sen laajentamisen aiheuttaman epävarmuuden vähentäminen vahvistaisi yrittäjyyden kannustimia. Ei voi olla niin, että yrittäjän ainoat vaihtoehdot ovat onnistuminen ensimmäisellä yrittämällä tai elämän mittainen konkurssivelka.
Irtisanomisten ja yt-neuvotteluiden vaikuttaessa loputtomilta ovat myös vaatimukset julkisen sektorin työntekijöiden irtisanomisista omiaan lisäämään epävarmuuden kokemusta.
Taloudellisesti epävakaina aikoina tarvitaan nimenomaan takeita työpaikan säilymisestä ja suojaa irtisanomisilta. Mentaliteetti ei voi olla se, että jokaisen on jouduttava pelkäämään yhtä paljon työpaikkansa menettämistä.
Kukaan ei hyödy epävarmuuden kasvusta ja laman pitkittymisestä. Yhteiskunnan on oltava sellainen, että jokainen voi luottaa tulevansa taloudellisesti toimeen ja selviävänsä menoistaan nyt ja tulevaisuudessa. Siksi julkisen vallan on nyt annettava selkeä signaali, jolla se katkaisee epävarmuuden kierteen.
Hanna Huumonen
Helsinki
Jukka Torikka
Helsinki
Yle:n haastattelu: Suomen urheilussa paljon syrjintää
Alkuperäinen uutinen: Urheilevat opiskelijat – Suomen urheilussa paljon syrjintää.
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry haastaa kaikki jääkiekon SM-liigajoukkueet sitoutumaan tasavertaiseen urheiluun.
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n (OLL) puheenjohtaja Hanna Huumonen toivoo, että Suomessa olisi oikeasti tasavertainen urheilumaailma, jossa ei pidetä outouksina ihmisen seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä.
– Niin kauan kuin tämä ei ole itsestäänselvyys ja kuulee hyvin trans- tai homovastaisia kommentteja, tarvitsemme tasavertaisen urheilun lupaus -kampanjoita. Niillä nostetaan aidosti esiin, että jokainen urheilija on tärkeä omana itsenään ja saa urheilla, Huumonen kertoo.
Hänen mielestään suomalaisessa urheilussa esiintyy edelleen syrjintää, ja ”vanhanaikaiset käsitykset” korostuvat jopa ihmisoikeuksissa.
– Myös sellaista korostumista on havaittavissa, minkälaiset ihmiset kuuluvat urheilun piiriin. Se näkyy jo pelkästään siinä, kuinka iso on ero miesten ja naisten urheilun arvostuksella – saatikka, kun puhutaan seksuaalivähemmistöistä.
– Olen kuullut usein kommentteja, että jonkun seksuaalinen suuntautuminen häiritsee muita urheilijoita, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä urheilusuorituksen kanssa.
Huumosen mukaan urheilumaailmassa myös ajatellaan, että homoseksuaaliurheilijat ovat feminiinisempiä tai heikompia.
– Tällaiset kommentit ovat erittäin syrjiviä ja myös vääriä.
Liitto haastaa SM-liigajoukkueet sitoutumaan tasavertaiseen urheiluun
Seksuaalista tasavertaisuutta ajavan Setan kanssa yhteistyötä tehnyt OLL kirjoitti lupauksen tasavertaisesta urheilusta maaliskuussa. Nyt liitto haastaa jokaisen jääkiekon SM-liigajoukkueen allekirjoittamaan tasavertaisen urheilun lupauksen (TAULU).
– Se ei ole mikään markkinointikikka, vaan yhdenvertaisuutta edistävä sitoumus. Kyse on lupauksesta, joka tehdään kerran ja siihen sitoudutaan. Se on viesti siitä, että tässä urheiluseurassa on syrjinnän nollatoleranssi. Ja viesti ulospäin siitä, että tähän seuraan ovat kaikki tervetulleita.
– Tämä onkin tärkeä viesti nuorille, jotka haaveilevat urheilu-urasta SM-liigassa. Heidän pitää saada kokea, jotta he kuuluvat sinne ja voivat urheilla, vaikka heidän seksuaalinen suuntautumisensa tai seksuaali-identiteettinsä olisi mikä tahansa.
Huumonen pitää tärkeänä, että urheilija on urheilija ja tärkeä omana itsenään.
– Sillä ei ole mitään väliä, mikä on hänen seksuaalinen suuntautumisensa.
OLL ja LUNK: Ei pakkokilpailua! Nuorten ääni kuuluviin urheiluseuroissa
Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL ja Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea LUNK ovat huolissaan jo vuosikymmeniä jatkuneesta trendistä, joka pakottaa suomalaiset nuoret valinnan eteen eri urheiluseuroissa. Vaihtoehtona on tavoitteellinen, kilpaurheiluun tähtäävä polku tai harrastuksen lopettaminen.
“Harrastuksen ja seuratoiminnan lopettamisen tilastot ovat järkyttävät: havainnot osoittavat, että tiettyjen lajien osalta 15–19-vuotiaista harrastajista 40–50 prosenttia lopettaa harrastamisen kokonaan ja vain alle 10 prosenttia siirtyy muihin lajeihin. Keskeisimpiä syitä lopettaa ovat kiinnostus muihin asioihin tai harrastuksen viedessä liikaa aikaa”, kertoo OLL:n puheenjohtaja Hanna Huumonen.
Seuratoiminnassa ei useinkaan ole tilaa nuorille, jotka eivät tähtää lajinsa huipulle, vaan haluavat vain harrastaa vailla suuria urheilullisia tavoitteita. On myös näyttöä siitä, että nuorten tarpeiden ja motiivien riittämätön huomioiminen seuratoiminnassa voi vaikuttaa lopettamiseen. Valmentajan merkitys nuorten yksilöllisten tarpeiden huomioimisessa onkin erittäin merkittävä tekijä liikuntaharrastuksen jatkuvuuden kannalta.
“Yhteiskunta joutuu maksamaan tästä kovaa hintaa ja tulokset näkyvät nuorten, opiskelijoiden ja työikäisten liikkumattomuudessa ja myöhemmin elintapasairauksina. Nyt on korkea aika tuottaa nuorille enemmän harrasteliikuntaa!“, vaatii LUNK:n puheenjohtaja Miikka Neuvonen.
Urheiluseurat voivat kääntää jäsenmäärän kasvuun tuottamalla lisää matalan kynnyksen liikuntaa ja harrastusmahdollisuuksia nuorille sekä kuuntelemalla nuorten tarpeita ja toiveita. Urheiluseurat toimivat kansalaistoiminnan alustoina tukien koko liikunnallisen elämäntavan polkua. Toivomme, että liikkujan polku ei tulevaisuudessa katkea 15-vuotiaana.
Murrosikäisten nuorten liikunnan drop out -ilmiö tunnetaan hyvin liikunta- ja urheilujärjestökentällä, mutta konkreettiset toimenpiteet puuttuvat. Nuoret saadaan jatkamaan harrastuksen parissa, kun aikuiset kutsuvat nuoret mukaanmäärittelemään harrastustoiminnan luonnetta ja sisältöä.
Hanna Huumonen
Opiskelijoiden Liikuntaliitto – OLL
puheenjohtaja
Miikka Neuvonen
Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea – LUNK
puheenjohtaja
Lähde:Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3 “Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta”
OLL ja SEUL: E-urheilu tunnustettava oikeana urheiluna!
Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja Suomen Elektronisen Urheilun Liitto (SEUL) peräänkuuluttavat elektronisen urheilun tunnustamista oikeaksi urheiluksi.
“Elektroninen urheilu on yhteisöllistä toimintaa, joka koskettaa laajasti myös opiskelijakenttää. Tunnustamalla sille status aitona urheiluna annetaan e-urheilulle myös ansaitsemansa arvostus”, kiteyttää Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Hanna Huumonen.
Esimerkiksi bridge ja shakki ovat jo tunnustettuja urheilulajeja. Johdonmukaista olisikin tuoda myös e-sports urheilun piiriin.
“On stereotyyppistä ajatella, että pelaaminen passivoisi. Huippupelaajat ovat fyysisesti kovassa kunnossa, sillä terveelliset elämäntavat auttavat keskittymiskyvyssä, jota pelaamisessa tarvitaan”, jatkaa Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja Erkka Jouste.
E-sports on kattokäsite eri pelien genreille. Yksi suosittu laji on tanssipelit, jotka myös liikuttavat pelaamisen ohella.
Elektroninen urheilu (eng. eSports tai e-sports) on tietotekniikkaa hyödyntävää kilpaurheilua. Elektronista urheilua harrastetaan niin joukkue- kuin yksilömuodossa riippuen pelistä ja pelimuodosta.
Lisätietoja:
Hanna Huumonen
Puheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto – OLL
hanna.huumonen@oll.fi
044 780 0211
Erkka Jouste
Puheenjohtaja
Suomen Elektronisen Urheilun Liitto – SEUL
erkka.jouste@seul.fi
040 841 9658
Kolumni: TamiGate kertoo karua tarinaa urheilumaailmasta
Hiirulaiset eivät kuulu kaukaloon. Feminiinisyys on negatiivinen ominaisuus urheilussa. Ja jotenkin nämä molemmat asiat liittyvät homoseksuaalisuuteen. Ei sillä, että yhteenkään homoon oltaisiin törmätty jääkiekkomaailmassa. Tämän opin viime viikolla mediasta.
Edellä kuvailtuja johtopäätöksiä tehtiin Juhani ”Tami” Tammisen kommenteista eräässä paneelikeskustelussa. Satuin itsekin olemaan panelistina tässä kohua herättäneessä tapahtumassa. Harmillista oli asian henkilöityminen, mutta positiivista oli se, että nyt siitä puhutaan. Puhutaan niistä näkymättömistä ryhmistä urheilussa. Puhutaan niistä liian ahtaista pukukopeista. Ja puhutaan urheilumaailman idoleiden vastuusta julkisesta ulosannistaan.
Yhden urheiluvaikuttajan varomattomasta kommentista voi tulla kansallinen skandaali. Vaikkei tarkoitusperät olleet pahoja, voi ymmärtämättömyys yhdistettynä räväkkään ulosantiin lähettää karun viestin kentälle: On urheilua, on homoja. Ne eivät vaan koskaan kuulu yhteen.
Vuoden 2013 Nuorisobarometrikyselyssä vastanneista naisista seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön koki kuuluvansa kymmenen prosenttia ja miehistä viisi prosenttia. Tämä on se ryhmä, joka nyt pohtii, onko heidän paikkansa tai tulevaisuutensa urheilussa edes mahdollinen.
Se ei riitä, että julistetaan kaikkien olevan tervetulleita urheilun pariin. Sen eteen tulee tehdä töitä seuratoiminnasta aina huippu-urheiluun saakka. Valtion liikuntaneuvosto julkaisi tutkimuksen vuonna 2012 seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä liikunnan ja urheilun parissa. Tutkimuksen mukaan heteronormatiivisuuden lisäksi homofobia on urheilussa yleistä. Vaikka homofobisia asenteita ja käyttäytymistä esiintyy myös yksilölajien harrastajilla, erityisen yleistä homofobia on joukkueurheilussa.
Urheilumaailman johtotähdet ja idolit: teilläkin on vastuu tulevien sukupolvien innostamisesta liikunna ja urheilun pariin. Vastuullisilla lausunnoilla ja teoilla vahvistetaan ihannetta, jossa urheilija on aina urheilija, satunnaisiin ominaisuuksiinsa katsomatta.
Kirjoittaja on Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja
OLL: Lapsia ei liikuta sukupuoli, vaan innostus yhdessä tekemiseen
Helsingin liikuntalautakunta antoi kokouksessaan eilen tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistämistä puoltavan lausunnon.Opiskelijoiden Liikuntaliitto on tyytyväinen lautakunnan päätökseen. Se on suuri askel matkalla kohti sukupuoliin liittyvien stereotypioiden purkamista suomalaisessa koulutusjärjestelmässä.
“Perustelut ryhmäjaon puolesta biologiseen erilaisuuteen tai esimerkiksi ”poikien rajuuteen” ja ”tyttöjen pehmeyteen” ovat vanhanaikaisia ja perusteettomia. Tytöt tai pojat eivät ole homogeenisia ryhmiä, vaan erilaisuutta on paljon näiden ryhmien sisällä. On myös lapsia ja nuoria joille oletettu tytön tai pojan rooli liikuntatunnilla on vahingollinen. Sekaryhmien kautta voidaan löytää keinoja yhteisöllisyyden parantamiseen ja toisten hyväksymiseen. Toisen sukupuolen kehosta ei tule tehdä tabua erottelemalla liikuntaryhmiä”, vaatii puheenjohtaja Hanna Huumonen.
Harkinnanvaraisissa tapauksissa, kuten maahanmuuttajien kohdalla, voidaan lisäksi pitää varaus erityisryhmille. Mahdollisimman suureen integraatioon tulee silti pyrkiä. Yhteiset ryhmät ovat käytössä Ranskassa ja Espanjassa, joissa ei ole esiintynyt meillä pelättyjä ongelmia. Näissä maissa maahanmuuttajien määrä on paljon suurempi.
Sukupuolisensitiivisyyden merkitys on kasvanut varhaiskasvatuksen ja opettajankoulutuksen opinnoissa. Sekaryhmien sijaan nimenomaan tyttöjen ja poikien erilliset liikuntaryhmät kaipaavatkin kunnollisia perusteluita. Jos peruskouluissa kaikilla muilla tunneilla ollaan ja opitaan sekaryhmissä, niin mikä tekee liikunnasta suuren poikkeuksen? Esimerkiksi korkeakoulujen liikuntapalveluissa pyritään yhdenvertaisuuteen ja käyttäjäystävällisyyteen sukupuolesta tai sen ilmaisusta riippumatta.
Liikunnan jalkautuminen osaksi koko elämänkaarta alkaa jo peruskoulusta, jolloin motivaatio liikkumiseen voi myös sammua. “OLL yrittää saada korkeakouluopiskelijoita liikkumaan ja myös purkamaan koululiikunnan traumoja. Sekaryhmät perusasteella ovat muutos oikeaan suuntaan. Toivottavasti ne otetaan mahdollisimman pian käyttöön niin Helsingissä kuin koko Suomessa”, linjaa varapuheenjohtaja Joonas Kinnunen.
Kolumni: Liian ahdas pukukoppi?
Julkaistu TULaviisissa 3.9.2014
Transihmisten osallistumismahdollisuudet liikuntaan ja urheiluun puhuttavat. Mediassa kohahdettiin, kun sukupuolensa korjannut Vera Räsänen kertoi avoimesti kohtaamistaan ennakkoluuloista urheilukentillä. Hänen oman kotikylänsä pienet piirit olivat yllättäen valmiiimpia hyväksymään hänet omana itsenään, kuin karu urheilumaailma.
Sivustakatsojalle järkyttävintä lienevät penkkiurheilijoiden kommentit Veran tapauksesta. Liian usein luullaan, että ihminen vaihtaisi sukupuoltaan kuin paitaa miehestä naiseksi paremman urheilutuloksen toivossa. Tälläiset asenteet ovat erityisen alentavia ja myös argumentteina epäpäteviä, sillä urheilussa epäreilua kilpailuetua ei synny hormonihoitojen pudottaessa transnaisten testosteronitason synnynnäisten naisten tasolle. Lihasmassa ja -voima siis vähenevät.
Eräs kommentoija totesi, että “kohta naisten sarja on täynnä pelkkiä transihmisiä!”. Mihin väite perustuu? Ja entäs sitten, jos olisikin? Se, että ihminen saisi ilmentää omaa sukupuoli-identiteettiään hyväksytysti olisi suuri voitto yhdenvertaisuudelle myös urheilumaailmassa.
On useita lajeja, joissa sukupuoleen perustuvat sarjat vaikuttavat keinotekoisilta, kuten shakki, bridge tai ammunta. Kuitenkaan sarjoista ei ole luovuttu, vaikka aika ehkä olisikin.
Jos sen sijaan fyysisimmissä lajeissa ei olla valmiita vielä purkamaan sukupuolittuneisuutta, voisi ensiaskeleena olla sekasarjojen nostaminen yhdeksi pakolliseksi sarjamuodoksi kahden muun lokeron rinnalle. Tämä palvelisi transihimisiä ja hälventäisi urheilun sukupuolittuneisuutta.
Siirrytään vielä urheilumaailmasta kuntoliikunnan piiriin. Transihmisiä syrjivät rakenteet näkyvät myös päivittäin liikuntapalveluissamme. Tasa-arvovaltuutetulle on tehty kanteluita sukupuoltaan korjanneiden asemasta liikuntapalveluiden käyttäjinä. Ongelmana ovat esimerkiksi uimahallien ja muiden liikuntatilojen puku- ja pesuhuoneet, joissa ei ole intimiteettisuojaa.
Intimiteettisuoja olisi tärkeä mahdollistaa aina. Kaikkien kehot, esimerkiksi transihmiset tai intersukupuoliset, eivät vastaa totuttua kuvaa miehestä tai naisesta. Pelkän juridisen ja sosiaalisen sukupuolensa korjanneen henkilön tarve intimiteettisuojaan voi olla jatkuva.
Saavutettavuuden eteen tehdyt ratkaisut voivat käytännössä olla todella pieniä. Yhdelläkin unisex-vessalla voi olla valtava merkitys yhdenvertaisuudelle ja transihmisten mahdollisuudelle osallistua liikuntaan ja urheiluun. Toistaiseksi asenteemme ja pukukoppimme ovat usein sosiaalisesti liian ahtaita, jotta kaikki tuntisivat olonsa turvalliseksi ja hyväksytyiksi liikuntapalveluiden käyttäjinä. Työtä yhdenvertaisuuden eteen on vielä paljon edessä sekä liikuntapalveluissa että seuratoiminnassa. Haluammeko näyttää esimerkkiä vai tulla jälkijunassa?
Hanna Huumonen
Kirjoittaja on Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja
AKSON ry: Liikunta ja voimaantuminen
Julkaistu Selkäydinvammaiset Akson ry:n lehdessä 1/2014.
|
|
| Akson ry 1/2014 |
Liikuntapalveluiden esteettömyys luo puitteet liikunnan voimaannuttaville vaikutuksille
Yhteiskunnassamme on kahdenlaisia eläkeläisiä: lainsäädännössä tunnustettuja eläkeläisiä ja niitä, jotka ovat ottaneet itselleen eläkeläisen identiteetin. Tätä identiteettiä vahvistaa ympäröivä maailma esteineen, mutta se voidaan myös helposti ottaa annettuna. Eläkeläisen identiteetin voi ottaa kuka tahansa: arka lapsi, aikuinen astmaatikko, liikuntarajoitteinen henkilö, burn-outin rajoilla sinnittelevä opiskelija tai juuri leskeksi tullut seniori. Kuka tahansa voi luoda itselleen vankan varmuuden sitä, ettei jokin asia ole tarkoitettu hänelle. On olemassa jotakin, joka rajaa hänen maailmaansa. Jotakin, mikä lamauttaa ja supistaa toimintaympäristöä.
Kyse ei aina ole siitä, mikä asia oikeasti rajaa henkilön toimintaa, toimintakykyä tai ympäristöä. Kyse on siitä, antaako näiden asioiden olla esteenä toiminnalleen, kuten liikuntaharrastukselleen. Liikuntapalveluissa pyritään jatkuvasti inkluusion ihanteeseen. Inkluusioon pyrkivässä toiminnassa kaikki yhteisön jäsenet otetaan mukaan toimintaan fyysisiin ominaisuuksiin katsomatta. Ihmisiä ei tulisi lähtökohtaisesti jakaa satunnaisten ominaisuuksien takia erityisryhmiin. Tämä pätee myös liikuntapalveluihin. Sen sijaan, että erilaiset liikkujat sysättäisiin erityisliikunnan piiriin automaattisesti, tulisi varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja kunnissa pohtia, miten palvelut saataisiin kaikkien ulottuville.
Uusia liikuntapaikkoja rakentaessa esteettömyyttä toteutetaan verrattain helpostikin, sillä on alettu ymmärtämään, että esimerkiksi pyörätuolin käyttäjälle ystävälliset rakennukset ovat myös suurperhe -, siivooja- ja pelastuslaitosystävällisiä. Tilanne on haastavampi vanhoissa rakennuksissa, joita ei ole rakennettu saavutettavuuden ihanteiden mukaan. Silloin pienet korjaukset, kuten hyvä valaistus, hissit, oviaukkojen leventäminen ja automatisointi sekä rampit ovat yksi väylä esteettömyyteen. On myös huomioitava viestinnän mahdollistama esteettömyys, jota on esimerkiksi kattava ohjeistus siitä, miten esteettömiä väyliä pitkin liikuntatilaan päästään. Tärkein on kuitenkin yleinen ilmapiiri siitä, että kaikki ovat tervetulleita liikkumaan. Sitä on sosiaalinen esteettömyys.
Erityisliikunnalla on joissakin tapauksissa perusteltu paikkansa, mutta lähtökohtaisesti palvelut tulisi rakentaa kaikille soveltuviksi ja saavutettaviksi. Saavutettavuus liikuntapalveluissa merkitseekin niiden helppoa lähestyttävyyttä kaikille ihmisille yksilöiden erilaisista ominaisuuksista huolimatta. Tällaiset ominaisuudet voivat olla esimerkiksi psyykkisiä- tai sosiaalisia, kuten ujous tai masennus, tai fyysisiä kuten liikunta- tai aistivamma. Myös monikulttuurisuuden huomioiminen tulee olla aina mukana. Saavutettavuustyö on ennakoivaa ja ennaltaehkäisevää. Kun rakentamisen ja osallistumisen lähtökohdaksi otetaan se, että kaikki pääsevät mukaan, on alkutilannekin jo tasa-arvoisempi. Saavutettavuus luo myös tehokkuutta, kun erityisjärjestelyihin ei tarvitse käyttää ylimääräisiä resursseja.
Sosiaalinen esteettömyys on suurin haaste saavutettavuudelle
Keskustelin liikuntarajoitteisen ystäväni kanssa siitä, miksei hän osallistu oman yliopistoni liikuntapalveluiden tarjontaan. Hän sanoi, ettei yksikertaisesti pääse paikalle. Se oli osittain totta: rakennus, jossa liikuntaa järjestetään, ei missään nimessä ole esteetön. Liikuntasaliin on kuitenkin olemassa esteetön kulku. Kyse oli siis viestinnän ja opastuksen esteistä ensisijaisesti. Kerrottuani ilouutiset ystävälleni ja kutsuttuani hänet kanssani mukaan liikuntatarjonnan pariin, tulikin esille seuraava, voimakkaampi este: hän ei kokenut olevansa tervetullut tai pelkäsi aiheuttavansa hämmennystä liikunnanohjaajalle ja muille palveluiden käyttäjille. Suurin este oli siis itselleen luodut rajoitteet. Tälläinen sielunmaisema on luonnollinen jokaiselle liikuntaharrastusta aloittavalle – sekundaarisiin ominaisuuksiin katsomatta. Uusi ja vieras tilanne luo aina painetta ja pelkoa epäonnistumisesta, mutta pelon yli päästyään voi huomata olevansa tervetullut ja kuuluvansa yhteisöön. Ja mikä parasta, päästä kiinni liikunnan riemuun.
Liikuntapalveluiden sosiaalinen esteettömyys on siis kahden vuoroista: se tulee ilmapiriistä ja omasta uskalluksesta osallistua. Pyörätuoli ei ole lähtökohtaisesti mikään rajoite osallistua esimerkiksi pumppitunnille. Rajoite löytyy jostain muualta. On toki helppo sanoa, että jokainen pystyy mihin vaan. Se ei ole aina totta. Mutta sen sijaan jokaisen tulisi voida halutessaan osallistua melkein mihin vaan. Sosiaalinen saavutettavuus luo ja vahvistaa entuudestaan fyysistä esteettömyyttä. Aidosti avoimella ilmapiirillä saadaan myös sosiaalinen esteellisyys murrettua ja toivotettua kaikki tervetulleiksi mukaan.
Saavuttavuus tai saavuttamattomuus on siis pitkälti asenteissamme. Moninaisuutta tulisikin arvostaa liikuntaa järjestettäessä. Se ei saa olla pelkkää linjapapereiden sanahelinää, vaan sen tulisi näkyä laajasti toimintaympäristössämme. Unisex-vessat, opasteet ja pyörätuolirampit ovat kaikki esimerkkejä esteettömyyden konkretiasta. Sosiaalinen esteettömyys kuitenkin saavutetaan vasta, kun näiden palveluiden järjestämiseksi ei tarvita kuntalaisaloitteita, vaan yhteisten palveluiden lähtökohtana on jo inkluusio. Saavutettavuus vahvistaa liikuntakulttuurin tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Meidän tulisikin luoda liikuntakulttuuriin ilmapiiriä, jossa yhteisöllisyys toteutuu ilman minkäänlaista diskriminaatiota.
Liikunta voimaannuttaa kaikissa ikäpolvissa
Koululiikunta on lapselle ensimmäisiä paikkoja päästä liikunnan pariin. Liikunnanopetukseen osallistumisen merkitys kuitenkin unohtuu usein ja kouluissa valitaan helppoja ratkaisuja oppilaan edun yli. Tämä näkyy usein liikuntarajoitteisen oppilaan kohdalla. Vapautus koululiikunnasta on helppo tie etenkin pienille kouluille, mutta se ajaa erityisjärjestelyjä tarvitsevan oppilaan pois ryhmästä ja liikunnan piiristä. Nämä ovat ensimmäisiä otollisia hetkiä eläkeläisen identiteetin syntymiselle. Tästä syystä inkluusion tulisikin näkyä myös peruskoulutasolla. Se ei pelkästään ehkäise oppilaan eläkeläisen identiteetin nousua, mutta opettaa myös muille oppilaille ihmisyyden diversiteetistä ja siitä, että kaikki kuuluvat ryhmään.
Tutkimusten mukaan selkäydinvammojen kuntoutusjakson jälkeisessä vaiheessa tapahtuu suurin edistys. Toimintakyky nousee tilastojen mukaan eniten vasta kuntoutuksen jälkeisenä aikana. Ja tärkeänä toimintakyvyn edistäjänä on liikunta. Liikunnalla ei ole vain fyysistä merkitystä, vaan yhteisöllinen ja psykologinen merkitys. Tästä liikunnan kolmiyhteydestä nouseekin liikunnan voimaannuttava vaikutus. Voimaantumisen kautta henkilö voi löytää vahvemman autonomian ja saada otteen omasta toiminnastaan. Kuntoutuksen jälkeen myös liikuntaryhmissä löytyvä vertaistuki on suuri voimavara.
Liikunta parantaa hyvinvointia. Liikunta parantaa itsetuntoa. Liikunta ehkäisee syrjäytymistä.
Hyvä fyysinen kunto ja toimintakyky parantavat elämänlaatua kaikenikäisillä.
Tämä liikunnan kolmiyhteyden merkitys korostuu senioreilla, joiden elinpiiri pienenee iän karttuessa. Esimerkiksi elämänkumppanin kuoleman jälkeen kynnys laajentaa toimintapiiriä on usein haastava. Senioriliikuntaryhmissä – myös erityisliikuntaryhmissä- voidaan kuitenkin löytää yhteys toisiin ikätovereihin uudestaan ja voimaantua uuden sosiaalisen piirin myötä. Tällöin liikunta on yhteinen sosiaalinen tapahtuma, jossa itse fyysinen suoritus jää toissijaiseksi. Eläkeläisenkään ei tarvitse omaksua eläkeläisen identiteettiä.
Inspiraatiota urheilun huipulta
Inspiroivia esimerkkejä liikunnan voimasta löytyy myös viimeaikaisista uutisista. Vuoden yleisurheilija (2011) Leo-Pekka Tähti tuskin pyyteli anteeksi omaa olemassaoloaan. Hän treenasi itsensä huipulle ja pitää hallussaan pyörätuolikelauksen 100 metrin maailmanennätystä T54-luokassa. Paralympiavoittaja Toni Piispanen päätti vammautumisensa jälkeen jatkaa urheilua kelaten itsensä voittoon Lontoon paralympialaisissa sekä myöhemmin nousi MM-voittajaksi. Tämä urheilijoiden päättäväisyys ja voimaantuminen urheilun kautta antaa voimaa myös kuntoliikkujille.
Huippu-urheilusta voimme saada inspiraatiota ja uskallusta lähteä liikunnan pariin. Vaikkei kaikista tulekaan Tähtiä tai Piispasia, voimme yhä löytää liikunnan voimaannuttavan merkityksen omassa elämässämme ja elinkaaressamme – omilla ehdoillamme.
HANNA HUUMONEN
Kirjoittaja on Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja.
