Kirjoittajat: Kaisa-Riitta Aho ja Hanna Huumonen
Liikunnanohjaajat ja valmentajat ovat liikkujien yhdenvertaisen harrastamisen kriittinen elementti. Liikunta-alan työn muutosta on selitetty oppimiskäsitysten vaihtumisella. Behavioristinen oppimiskäsitys olettaa, että tiedolla voidaan ohjelmoida asiakas uudelleen liikunnallisempaan elämäntapaan. Sosiokonstruktivistinen oppimiskäsitys puolestaan ohjaa nykyammattilaisia työskentelemään asiakkaan kanssa yhteistyössä. Yksisuuntaisesta valistustyöstä on siirrytty kohti tasavertaisempaa asiakkaan ja ammattilaisen vuorovaikutusta. (Laiho 2021.)
Valtasuhteet ja etuoikeudet on aika tuoda osaksi sitä ymmärrystä, joka liikunta-ammattilaisilla on asiakastyöstä ja vuorovaikutusosaamisesta. Ajattelemme, että intersektionaalisuuden käsite avaa parhaiten sitä toimintatapaa, joka mahdollistaa inkluusion liikuntapalveluissa.
Intersektionaalisuus ei ole vain käsitteellinen työkalu, vaan syvästi eettinen suuntautumistapa käytännön toimintaan. Intersektionaalisen ajattelun rikkaus ja haaste on, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa viedä sitä käytäntöön. Siksi kehitimme ikuisuussymbolin muotoisen kuvion kuvaamaan intersektionaalisen liikunnanohjaajuuden jatkuvaa kehittymistä ja kehkeytymistä.
Intersektionaalinen opetustapa kaipaa totuttelua niin osallistujalta kuin pedagogiltakin (Case 2017; Hill Collins & Binge 2016; hooks 2007). Intersektionaalisuusajattelun käyttöönotto ei siis paranna “suoritustasoa” kertaheitolla, vaan se jalostuu harjoittelemalla. Kyse on prosessista, jossa pedagogi usein vasta jälkikäteen havaitsee oman opetustoimintansa puutteet ja intersektionaalisten jäsennystensä keskeneräisyyden (Case 2017).
Silmukkakuvion pohjalta ajateltuna liikunta-ammattilaisen yhdenvertaisuusosaaminen ei ole pysyvä ominaisuus, vaan toimintavalmius, joka näkyy esimerkiksi tilannesidonnaisesti syntyvien eriarvoisuuksien tunnistamiskykynä. Kun pedagogi havaitsee, ettei jokin oppimistilanteessa toimi, hän pystyy poikkeamaan tuntisuunnitelmistaan ja ratkomaan yhdenvertaisuuden esteitä niiden ilmaantuessa. Mallissamme ammattilaisille ei pyritä tarjoamaan kaavamaisia quick fix -ratkaisuja yhdenvertaisuustyöhön. Pikemminkin kannustamme valtasuhteiden analyysiin ja liikuntapedagogiseen kriittis-reflektiiviseen ajatteluun.
Intersektionaalisuuden ytimessä on valtasuhteiden tunnistaminen. Liikunnanohjaamiseen liittyvää valtaa saatetaan kuitenkin joskus väheksyä. Varsinkin ryhmäliikunnan mieltyminen pelkäksi jumppailuksi saattaa hämärtää sitä tosiasiaa, että ohjaajalla voi olla ratkaiseva merkitys siinä, palaako liikkuja kyseisen liikuntapalvelun piiriin enää koskaan. Lisäksi liikuntatilanteessa liikkujien lähtökohtien ja taustojen erot tuottavat osallistujille erilaiset valtapositiot, joista käsin liikkuminen ja toimijuus jäsentyvät.
Kuviossa liikuntavuorovaikutuksen eri tasot ovat jatkuvassa liikkeessä. Niiden välillä tapahtuu rinnakkaisia vaikutussuhteita ja eriaikaisia etenemisiä. Vuorovaikutuksen eri tasot muodostuvat seuraavissa suhteissa: 1) liikkuja – ammattilainen, 2) liikkuja – ryhmä, 3) liikkuja – materiaalinen ympäristö, ei-inhimilliset toimijat (esim. välineet, liikuntateknologiat, liikuntavaatteet- ja jalkineet, huonekoko, erilaiset pinnat, ilmastointi, lämpötila, valot, hajut, äänet) ja 4) liikkuja – sosiokulttuurinen konteksti. Kun liikuntatilannetta arvioidaan näiden eri vuorovaikutussuhteiden pohjalta, liikunnan syrjintä näyttäytyy kontekstisidonnaisena ja liikkuvana prosessina, johon eivät kaavamaiset ratkaisut pure.
Intersektionaalinen liikuntapedagogiikka ankkuroituu kysymykseen ”Pääsenkö mukaan?”. Tätä ydinkysymystä kysytään eri liikkujien toimesta jatkuvasti äärettömän silmukan eri vaiheissa liikuntapalveluun osallistuessa. Emme oleta, että kaikki liikkujat esittäisivät tätä kysymystä tietoisesti. Se tekee ymmärrettävämmäksi, mistä liikuntapalveluiden saavutettavuudessa ja ulossulkevissa rakenteissa on kysymys eletyn yhdenvertaisuuden kannalta.
Miksi siis edes vaivautuisin miettimään intersektionaalisuutta? Vierasperäinen sana akateemisine juurineen voi synnyttää vastustusta käytännönläheiseen toimintaan tottuneessa ammattilaisessa. Uusi tulkintakehys voi vaikuttaa uhkaavalta, koska se sotkee tutun ja toimivalta näyttävän työrutiinin. Ammattilainen saattaa kokea omat etuoikeutetut asemansa ymmärtäessään sellaista psykologista taakkaa, jota ei haluaisi kantaa. Affekteihin tiivistyy paljon sellaista, minkä äärelle kannattaa pysähtyä. Eddo-Lodgen neuvo kuuluu: Jos se tuntuu epämukavalta, syitä kannattaa pohtia (HS 4.2.2021).
Perinteisiä valta-asetelmia kyseenalaistavan pedagogiikan omaksuminen merkitsee liikunta-ammattilaiselle täysin uudenlaisten menetelmien oma-aloitteista kehittelyä ja testaamista. Tosiasia on, että se vaatii sitoutumista ja varsinaisen työajan päätyttyä tehtävää suunnittelua, johon liikunta-alan vallitseva palkkausjärjestelmä ei esimerkiksi freelancer-ohjaajia kannusta.
Merkille pantavaa on, että silmukkakuviota voidaan tulkita myös ammattilaisen näkökulmasta. Etenkin hetkinä, kun asiakaskunta tai työyhteisö ilmaisee vastustusta uusia käytäntöjä kohtaan, on ilmeistä, miten ammattilainen kysyy hyväksytyksi tulemisensa ehtoja. Intersektionaalinen liikuntapedagogiikka ottaa lähtökohdakseen, että liikunnan syrjivät rakenteet ja käytännöt koskevat yhtä lailla ammattilaisia kuin liikuntapalveluiden käyttäjiä. Kaikki liikkujat voivat kehoineen joutua ulossuljetuiksi, vähätellyiksi tai loukatuiksi. Siksi tunnustetaan, että myös ammattilainen kiertää jatkuvasti vuorovaikutuksen eri tasoilla silmukassa kysyen ja testaten mukaan pääsemisensä mahdollisuuksia.
Intersektionaalisen ajattelun rikkaus, mutta samalla myös sen haaste on, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa viedä sitä käytäntöön. Alleviivaamme, ettei oma intersektionaalisen pedagogiikan käsitteellistyksemmekään aio esittää universaaleja toimintaohjeita. Jokaisen on itse käytävä läpi ajatusprosessi siitä, mitä muutoksia käytäntöihin tarvitaan eriarvoisuuksien purkamiseksi.
PS. Voit käyttää silmukkakuvaa esimerkiksi näin:
- Huomaat, että asiakas turhautuu tunnillasi, kun liikesarja ei onnistu asettamasi esimerkin mukaan.
- Sinuakin turhauttaa, koska olet nähnyt vaivaa askelsarjan luomiseksi.
- Reflektoit tilannetta ja huomaat, että sinulla on mahdollisuus, valta ja ennen kaikkea ammattitaitoa muuttaa tuntia.
- Aiot kokeilla uutta tapaa. Seuraavalla kerralla muistutat sanallisesti asiakkaita, että on ihan ok kompuroida, tännehän on tultu liikkumaan ja tyyli on vapaa. Lisäksi tarjoat asiakkaille spontaanisti vaihtoehtoja, joissa voi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan aluksi, kuten käsien liikkeeseen.
- Huomaat, että tapa toimii ja asiakkaat ja sinä itse olet tyytyväisempi.
- Uusi toimintatapa jää käytännöksi.
Lähteet
Case, K. A. (2017). Toward an Intersectional Pedagogy Model. Engaged Learning for Social Justice. Teoksessa K. A. Case (toim.) Intersectional Pedagogy: Complicating Identity and Social Justice. New York: Routledge. 1-24.
Helsingin Sanomat (4.2.2021). Aino Frilander. Rodullistetut ihmiset kokevat asioita, joista valtaväestöllä ei ole hajuakaan – Toimittaja Reni Eddo-Lodge kirjoitti niin kärkevän kirjan rasismista, että nyt siitä puhutaan kaikkialla maailmassa. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007783264.html Luettu 24.4.2021.
Hill Collins, P. & Bilge, S. (2016). Intersectionality. Cambridge: Polity Press.
hooks, b. (2007). Vapauttava kasvatus. (Teaching to Transgress. Education as the Practice of Freedom, 1994.) Suom. J. Vainonen. Helsinki: Kansanvalistusseura.
Laiho, T. (2021). Liikuntaneuvonnan muutos valistuksesta yhdessä oppimiseen. https://esignals.fi/kategoria/liikunta/liikuntaneuvonnan-muutos-valistuksesta-yhdessa-oppimiseen/#286fc199 Luettu 29.4.2021.
