OLL ja Seta: Ihmisoikeudet huomioon urheilutapahtumia myönnettäessä

Kannanotto 6.2.2014. Kannanotto venäjäksi täällä.
Tästä uutisoi mm. Turun Sanomat ja MTV3:n uutiset
 

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja Seta vaativat Venäjän ihmisoikeusloukkausten valossa huomiota kansainvälisten urheilutapahtumien myöntämisperusteisiin ja järjestävän tahon toiminnan eettisyyteen. Järjestöt muistuttavat urheilutoimijoita Brightonin julistuksesta, jossa kielletään syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella osana naisten aseman turvaamista. OLL ja Seta peräänkuuluttavat urheilun organisaatioiden ja johtajien vastuuta yhdenvertaisuudesta myös kotimaassa.

Olympialainen peruskirja (2013, s.11-12) kieltää kaiken syrjinnän olympiahengen vastaisena. Olympialiike ei voi päättää, milloin sen omaan arvopohjaan sitoudutaan ja milloin ei. Valinnoissa on oltava johdonmukainen. Eettisiä näkökohtia ei voi ohittaa myöskään muiden urheilutapahtumien järjestäjämaiden valinnassa.
”Sotšin olympialaisten alla on puhuttu oikeutetusti paljon ihmisoikeusloukkauksista. Reilun urheilun edellytys on, että universaaleja ihmisoikeuksia kunnioitetaan. Haluamme nostaa esiin urheilun toimijoita sitovan Brightonin julistuksen. Tiukasti naisiin ja miehiin jaetussa urheilumaailmassa myös sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvaan syrjintään pitää puuttua”, OLL:n puheenjohtaja Hanna Huumonen linjaa.
Sekä Kansainvälinen olympiakomitea että Suomen olympiakomitea ovat allekirjoittaneet Brightonin julistuksen (1994). Julistus sisältää sitoutumisen yhdenvertaiseen sekä kaikkia kunnioittavaan liikuntaan ja urheiluun naisten aseman parantamiseksi. OLL on sitoutunut julistukseen ensimmäisenä opiskelijaurheilujärjestönä maailmassa. Sen on allekirjoittanut myös Russian Students Sport Union kesällä 2013. ”Liikunta, urheilu ja huippu-urheilu eivät ole yhteiskunnasta irrallisia saarekkeita”, Huumonen toteaa.

Suomikaan ei ole urheilun ja liikunnan avoimuuden eturintamassa. Valtion liikuntaneuvoston julkaisema Marja Kokkosen tutkimus Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä liikunnan ja urheilun parissa kertoo karulla tavalla paitsi rakenteellisen homo- ja transfobian tuhoisista vaikutuksista, myös siitä, että ongelmiin puuttumiseksi ei ole vielä löytynyt riittävästi urheilupoliittista tahtoa. Erityisesti nuorten hyvinvoinnin ja liikuntainnon kannalta aktiiviset toimet turvallisen ja yhdenvertaisen urheilukulttuurin luomiseksi olisivat keskeisiä.
”Uimari Ari-Pekka Liukkosen kannanotto Venäjän ihmisoikeustilanteeseen ja oman tarinan kertominen aktiiviuransa aikana on esimerkillinen teko. On kuitenkin surullista, jos avoimen ilmapiirin luominen on vain yksittäisten urheilijoiden eikä kotimaisten ja kansainvälisten urheiluorganisaatioiden harteilla. Vastuuta syrjimättömyydestä sekä kannustuksesta jokaiselle osallistua omana itsenään on painotettava niin järjestöjen kuin valmentajien suuntaan”, Setan puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi toteaa.

Lisätiedot:

Opiskelijoiden Liikuntaliitto, puheenjohtaja Hanna Huumonen, p. 044 780 0211

Seta ry, puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi, p. 050 593 4100

Taustamateriaali:

Brightonin julistus http://www.iwg-gti.org/@Bin/22427/Brighton+Declaration_EN.pdf

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä liikunnan ja urheilun parissa. Marja Kokkonen, Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2012:5. http://www.liikuntaneuvosto.fi/files/45/vahemmistot.pdf

Kannanoton antaneet tahot:

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö. OLL edustaa kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita. OLL vaikuttaa, palvelee, kouluttaa, tutkii ja toimii niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä opiskelijaliikunnan puolesta. OLL vastaa suomalaisesta opiskelijahuippu-urheilusta sekä kansainvälisestä järjestötoiminnasta ja liikunnan edunvalvonnasta opiskelijoiden osalta. www.oll.fi

Seta – 40 vuotta ihmisoikeustyötä! Seta ry on vuonna 1974 perustettu ihmisoikeusjärjestö, jolla on 21 jäsenjärjestöä eri puolilla Suomea. Setan tavoitteena on, että jokainen voi elää yhdenvertaisena yhteiskunnassa riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestaan, sukupuoli-identiteetistään ja sukupuolen ilmaisustaan. Setan osana toimii Transtukipiste. www.seta.fi