Suomen urheiluliitto valitsi ratakelaaja Toni Piispasen vuoden yleisurheilijaksi menneellä viikolla. Upean MM-kisatuloksensa jälkeen se on perusteltua. On myös merkittävää, että vammaisurheilu samalla tunnustettiin aidosti osaksi urheiluskeneämme, eikä vain erilliseksi osa-alueeksi. Vammaisurheilusta ja paralympialaisista kun Suomi takoo enemmän mitaleita, kuin muista arvokisoista tai Olympialaisista. Saamme olla ylpeitä vammaisurheilun tasosta Suomessa.
Kuitenkaan Urheilutoimittajien liiton 25 henkilön listalle vuoden urheilijaksi Piispasella ei ollut tilaa. Kaksi muuta ratakelaajaa sen sijaan mahtui listalle. Tätä perusteltiin sillä, että Piispasen vammaluokassa on verraten vähemmän kilpailijoita. Eli käytännössä tarkoitettiin sitä, että hänen on ollut helpompi voittaa esimerkiksi maailmanmestaruus.
Tämä päätös osoittaa Urheilutoimittajien liiton toiminnassa pelisilmän puutteen lisäksi ymmärtämättömyyttä vammaisurheilusta ja siitä, kuinka paljon työtä vaatii päästä maailman parhaaksi missä tahansa lajissa. Jos se ei ole ilmeistä: se vaatii tuhansia ja taas tuhansia tunteja harjoittelua. Maailmanmestarimme väheksyminen on paitsi syrjivää, mutta typerää. Olisi toivottavaa, että jatkossa listalle pääsisi ansioidensa perusteella, eikä fiilispohjalta. Annetaan Suomen huippu-urheilijoille ansaitsemansa arvostus lajista riippumatta.
Kirjoittaja on valtion liikuntaneuvoston yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja kestävän kehityksen jaoston puheenjohtaja.
