Liikunta on tärkeää opiskelukykyä edistävää toimintaa. Hyvinvoiva opiskelija etenee opinnoissaan tehokkaammin. Lisäksi liikunnallisen elämäntavan omaksuneen henkilön riski sairastua myöhemmällä iällä esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin sekä tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin pienenee. Liikkumattomuuden välittömiä ja välillisiä seurauksia maksetaan veroina jokaisen nettomaksajan taskusta.
Korkeakouluilla on vastuu opiskelijoiden hyvinvointipalvelujen järjestämisestä. Siihen osana kuuluu liikuntapalvelut, joihin panostamiseen myös uusi ammattikorkeakoululaki tulee jatkossa velvoittamaan toimilupaansa uusivia oppilaitoksia.
Pelkkä liikuntapalveluiden järjestäminen ei välttämättä auta vähän tai ei ollenkaan liikuntaa harrastavaa opiskelijaa löytämään äkillistä valaistumista liikunnallisemman elämäntavan äärelle. Korkeakouluilla olisi kuitenkin potentiaalia houkutella näitä opiskelijoita liikkeelle tarjoamalla opintoihin liittyviä liikunta- ja hyvinvointikursseja, joista saisi opintopisteitä.
Opiskelijoiden liikuntaliiton julkaisemassa Korkeakoululiikunnan suosituksissa (2011) selvisi, että hieman alle puolessa korkeakouluista ei liikuntaa pystynyt sisällyttämään osaksi opintoja. Yleisintä näissäkin tapauksissa oli, että liikunta osana opintoja oli vapaaehtoista ja mahdollista vain osalle opiskelijoista. Noin joka kymmenennessä korkeakoulussa kaikille opiskelijoille oli mahdollista liikunnan sisällyttäminen osaksi opintoja vapaaehtoisesti. Näissä laitoksissa mahdollisuus liikuntakurssien sisällyttämiseen opintoihin oli koettu hyvänä ja opiskelijoita liikkumaan aktivoivana käytäntönä.
Monet korkeakoulut ovatkin viime vuosina kehittäneet liikuntapalvelujaan korkeakoululiikunnan suositusten suuntaan. Nyt haasteena onkin luoda uusia valtakunnallisia konsepteja, joilla rohkaistaan entistä paremmin myös liikuntaa karttavat löytämään oma paikkansa liikunnan moninaiselta kentältä. Muutaman opintopisteen kerryttävä matalan kynnyksen liikuntakurssi voisi olla loistava porkkana tämän ihanteen edistämiseksi. Kynnys järjestää kaikille opiskelijoille avoin ja vapaaehtoinen liikuntakurssi voisi olla pienempi myös oppilaitoksissa, joissa toimipisteet ovat levittäytyneet laajemmalle ja kattavien liikuntapalveluiden järjestäminen on haastavampaa.
Yksi pitkäjänteinen esimerkki tälläisestä mahdollisuudesta löytyy Jyväskylän yliopistosta, jossa opintoihin liittyvää liikuntaa on järjestetty jo 70-luvulta alkaen aluksi yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, josta trendi levisi vuosikymmenten aikana myös muihin tiedekuntiin ja tänäkin päivänä kurssin saavat suorittaa kaikki muut, paitsi liikuntapedagogiikan pääaineopiskelijat (Savander 2012, Lähtenyt liikkumaan-hanke). Jyväskylän yliopistossa kurssi perustuu ohjattuihin lajikokeiluihin. Valtakunnastamme löytyy myös käytäntöjä, joissa opintopisteitä myönnetään itsenäisestä liikunnan harrastamisesta. Metropolia-ammattikorkeakoulussa tämä on viety vielä askeleen pidemmälle järjestämällä kattava hyvinvointikurssi, johon liikunnan lisäksi liitettiin muita terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueita.
Liikunta on jotakin muuta, kuin ne traumat, joita monilla meistä on peruskoulun liikuntatunneilta. Liikunta on hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevaa, toisinaan terapeuttistakin toimintaa, joka sopii ihan kaikille. Reittejä oman liikkumisen aloittamiseen vain tulisi tarjota monipuolisemmin – esimerkiksi mahdollisuutena liittää liikuntaa omiin korkeakouluopintoihin.
